Suotuisien tuulien alkuvuosi

Aurinko on hellinnyt meitä suomalaisia poikkeuksellisella tavalla tänä kesänä. Jo toukokuussa saimme nauttia huikeista hellelukemista ja samaa luvataan edelleen heinäkuun puolellekin. Kuulun siihen sukupolveen, jota ei melanoomalla peloteltu ja ehkä sen näkee tästä blogikuvastakin…

Ilmojen lisäksi kaikki muukin on tänä vuonna sujunut huikealla myötätuulella. Viime vuonna taisteltiin hieman takkuisen markkinatilanteen kanssa mutta nyt on ollut mahtavaa huomata, että asuntokauppa on pyörähtänyt taas kunnolla käyntiin. Olemme saaneet ensimmäisen vuosipuoliskon aikana tehdä aivan mie-let-tö-mäs-ti kauppaa ja lukuina se tarkoittaa peräti 20 miljoonan euron edestä myytyjä asuntoja. Ja tämä siis 2,5 välittäjän tuloksena!


Oman lisämausteen tiimimme energiaan on tuonut työpari Jääsvuo/Lostedt, jotka ovat kesäkuun aikana pystyttäneet työpisteensä toimistollemme. Nämä toimeliaat välittäjät työskentelevät tiiviisti yhdessä ja tarjoavat sen myötä asiakkailleen yhteistyön voimaa myyntiprosessiin. Heidän tapansa toimia tuo uutta tehoa ja virtaa asunnon myyntiin. Löydät heidät myös Instagramista: jaasvuo.lostedt_ked_lkv_kiat, kannattaa seurata.
En ymmärrä, miten meillä on yhtäkkiä viisi vaaleaa ja aivan samanpituista välittäjää riveissämme??? Mistä näitä (fiksuja) blondeja oikein tulee?

Koko porukan katse on kääntynyt jo kohti elokuuta, mikä yleensä tarkoittaa kiireistä sesonkia. Valmistaudumme täällä parhaillaan syksyyn tekemällä paljon asuntojen arvioita sekä uusia myyntitoimeksiantoja. Heinäkuussa vietetään paljon aikaa netissä ja siksi se on otollinen aika startata oman asunnon myynti.
Kutsu meidät kylään, niin saat heti tiedon asuntosi arvosta ja kuulet tarkemmin kattavasta palvelustamme. Arviokäynti on aina maksuton eikä velvoita mihinkään.
Sen takaamme, että meidät valitessasi olet ammattitaitoisissa käsissä koko prosessin ajan!

GDPR on täällä

Huomenna se sitten tapahtuu. Aikaisempi elämä, joka tullaan tulevaisuudessa tuntemaan aikana ennen suurta tietosuojamullistusta, on kirjaimellisesti historiaa.
Meitä on ohjeistettu tätä hetkeä varten usealta eri taholta ja myönnettävä on, että alkuun hirvitti. Työnkuvaamme kuuluu tiivis yhteydenpito sekä ostajien että myyjien kanssa ja nyt sen ylläpitämiseen tullaan tarvitsemaan todella paljon uudenlaista byrokratiaa. Olo on kuin hetki ennen Milleniumia: selviämmekö tästä kunnialla?

Huomisesta alkaen henkilötietojen hallinta on siis asiakkaiden omissa käsissä. Ja kun sen asettaa näin niin eihän tässä kovin isosta mörköstä voi olla kyse?
Kuuluisaa maalaisjärkeä ja ohjeistuksia noudattamalla tulemme kaikki selviämään tästä.

Tämän siis lupaamme:
Sen lisäksi, että asuntosi myynti ja osto on kanssamme turvallista, suojaamme myös yksityisyytesi. Voit tuntea olosi turvalliseksi, sillä käsittelemme henkilötietojasi huolellisesti ja 25.5. voimaan astuvan EU:n tietosuojauudistuksen (GDPR) mukaisesti.
Henkilötietojen käsittelystä voit lukea tarkemmin tietosuojaselosteestamme, jonka löydät yhteydenottosivulta.

Kohti turvallisempaa huomista ❤️

Saisiko olla suklaata kaupan päälle?

Meillä on Lauttasaaressa tasan yksi huoltoasema. Sitä tulee siksi väkisinkin käytettyä ja usein siellä on tällaisesta markkinatilanteesta johtuen hieman ruuhkaakin. Jonossa seisominen ei ole lempipuuhaani mutta tämän kyseisen aseman jonossa olen päässyt kehittämään itselleni viihdykettä eikä jonotus ole tuskaa.

Huoltiksellamme on nimittäin sellainen palvelumääräys, että jokaiselle asiakkaalle on tarjottava viikon kampanjatuotetta oston kylkiäisenä. Siis aivan jokaiselle. Niinpä siinä jonossa on riemastuttavaa kuunnella, kuinka monella eri tavalla sitä suklaapatukkaa voi tyrkyttää: ”Tulisiko kuskille suklaata matkaan?” ”Laitetaanko kolme patukkaa kahden hinnalla?” ”Autopesun ajaksi suu makeaksi?” Kun sitten hieman huvittuneena ensimmäisellä kerralla kysyin tiskin takana olevalta kaverilta, että onko hänen aivan pakko kysyä tätä jokaiselta, niin sain napakan ja ei-niin-huvittuneen vastauksen: ”Kyllä on. Ja vaikka asiakas olisi ostamassa jo valmiiksi viittä suklaalevyä, niin meidän on tarjottava näitä heillekin.”

Ensihämmästyksestäni selvittyäni koin valaistuksen. Olen aina tehnyt elääkseni myyntityötä ja nauttinut siitä aivan valtavasti. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa saan keskittyä yhden asian myymiseen kerrallaan eikä minun tarvitse lisämyydä MITÄÄN. Ei vakuutuksia, palohälyttimiä, siivouksia eikä varsinkaan lainoja, mitä pankkisidonnaiset välitysketjut joutuvat tyrkyttämään jokaiselle. Mikä ainutlaatuinen yksityisen toimiston vapaus! Asiakkaamme voi vapaasti keskittyä olennaiseen eikä tarvitse miettiä mahdollisia kytkyjä.

Tähän liittyen huomasin myös yllättäen, että instakuvatkin ovat nykyään täynnä tuotesijoitteluja. Hashtageilla mainostetaan siinä sivussa stailauksissa käytettyjä kalusteita ja yhteistyökumppaneita. Stailaus on ehdottoman tärkeää ja olemme tehneet sitä aina mutta viekö ylenpalttinen bisneskytky siitä aitouden pois? Näyttävätkö pian kaikki kodit samalta ja kenen etu se on?

Ei muuta kuin huoltiskaverille tsemppiä, I feel you.

Hyvää naistenpäivää!

En nyt ihan heti keksi parempaa päivää esitellä uutta myyntivahvistustamme.

Naistenpäivän kunniaksi saanko esitellä Tiina Lunnelan, kovan luokan kiinteistönvälittäjän, joka aloittaa tänään tiimissämme. Hurmaavan positiivinen ja rautainen ammattilainen Tiina (eli Tinde) on monelle Espoon ja Kauniaisten alueen asukkaalle jo tuttu kasvo lukuisilta asuntokaupoilta ja hän täydentää hyvin tiivistä joukkoamme.

Maison Luumissa ei tarvitse olla blondi päästäkseen meille hommiin mutta ilmeisesti se auttaa 🙂

Fantastista naistenpäivää kaikille upeille naisille!

Saako moikata?

Viime kesänä muutimme Lauttasaaren sisällä pienkerrostalosta isompaan, 7-kerroksiseen taloon. Surullisenkuuluisa remonttimme kesti lähes puoli vuotta, joten naapurimme varmaan odottivat sen valmistumista vähintään yhtä kovasti kuin me. Muuttopäivänämme kiikutinkin lähimmälle naapurillemme pullon shampanjaa ja toivoin, että sillä saisi osan metelistä anteeksi. Ilmeisesti toimi, koska meidät kutsuttiin heille lasilliselle myöhemmin.

Näiden kahden talomuodon suurimpia eroja on ollut kohtaamiset ihmisten kanssa. Aikaisemmin niitä kun ei juurikaan ollut. Meni useita viikkoja ennen kuin tapasimme seinänaapurimme ensimmäisen kerran. Meillä oli mieheni kanssa oikein vedonlyönti päällä siitä, miltä naapuri mahtaa näyttää. Ja arvuuttelut teimme ihan sukunimen perusteella. Molempien veikkaukset menivät ihan pieleen, kun yhtenä päivänä sitten tapasimme tämän pienen harmaahiuksisen mummelin…

Nykyinen taloyhtiömme on päällisin puolin yhteisöllinen. On aktiivinen Facebook-sivusto sekä ystävällisiä sääntölappuja ilmoitustauluilla. Kukaan ei aiheuta hämminkiä tai häiriötä ja asuminen on sopuisaa. Mutta mikä ihme siinä on, ettei samalla hissillä voida kulkea? Asumme 6.kerroksessa eli useimmiten hissiä tulee käytettyä ja todistetusti myös muissa kerroksissa asuvat käyttävät sitä säännöllisesti. Paitsi silloin, jos he sattuvat tulemaan ala-aulaan kanssani samaan aikaan, kun odotan hissiä. Silloin he valitsevat vaihtoehdoksi kerroksiinsa (ja jopa seitsemänteen) kävelemisen. Joka ainoa kerta.

Siis oikeasti? En haise enkä kokoni puolesta täytä koko hissiä eli yhteinen matkamme ei olisi kovin suurta kärsimystä. Ja jos en siinä ohijuoksussa huikkaa rappuun itse ystävällistä ”moi”-sanaa, ei naapurikaan oma-aloitteisesti edes tervehdi. Ihme meininkiä, johon tällainen sosiaalinen stadin friidu ei ole oikein tottunut.

Kerrostaloasumista googlaillessani löysin netin syövereistä satoja ”heippa”-lappuja ja naurettuani niille aikani ymmärsin, että ongelma on oikeastaan aika mitätön. Olen nyt ehkä sitten se taloyhtiön kummajainen, joka moikkailee kaikkia ja liittyy hissimatkoihin aina, kun mahdollista.
Heippa-lappua odotellessa :), t. Heidi

Temppu ja miten se tehdään (oikein)

”Loistavaa työtä. Sinä ja tiimisi olette todella hyviä!”
”Hienoa työtä Heidi! Anna Lindalle extrabonus :)”
Vuoden 2018 ensimmäiset spontaanit asiakaspalautteet. Wau… Se tunne, kun asiakkaat ymmärtävät mistä Maison Luumissa on oikein kyse. Moni saattaa helpostikin ajatella, että meillä toimitaan kuten muuallakin: välittäjä tekee yksin parhaansa ja yrittää saada taitonsa ja aikansa riittämään jokaiselle tasapuolisesti.
No mistä kehut nyt tulivat? Minä tein oman osuuteni: arvioin talon hinnan, tein myyntisopimuksen ja pyysin myyjää viemään kaiken ylimääräisen tavaran autotalliin. Tiina pystytti oman ”tehtaansa” ja keräsi aivan kaiken taloon, tonttiin ja rakentamiseen liittyvän tiedon yhteen huikeaan tietopakettiin. Linda toteutti myyntiä varten fantastisen stailauksen ja otti Olivierin kanssa todella mahtavat kuvat. Mari teki hienon 12-sivuisen väriesitteen ja suunnitteli lehti-ilmoituksen. Kaiken ollessa valmista tein myyntitekstin ja painoimme enteriä. Kahden päivän kuluttua olin Lindan kanssa ensiesittelyssä, minne tuli 25 perhettä ja talo myytiin täyteen hintaan, pam! Täydellistä ja saumatonta yhteistyötä eikä mistään työvaiheesta tingitty milliäkään. Uskallan jälleen väittää, ettei kukaan yksittäinen välittäjä kykene samaan enkä kykenisi minäkään yksin.

Vuosien myötä yhteen hiotut työtavat ovat kiinteistönvälityksessä jotain aivan poikkeuksellista. Millään muulla alalla eivät työntekijät vaihda työpaikkaa niin usein kuin välittäjät tekevät; firman värit vaan vaihtuvat lennossa. Taas opetellaan uusia toimintatapoja ja yrityskulttuuria, kun tässä työssä pitäisi kuitenkin pystyä keskittymään olennaiseen eli oman tekemisensä kehittämiseen.

Päivän Kauppalehti myös kertoo, että Suomessa oli vuoden 2017 lopussa lähes sata asunnonvälittäjää vähemmän kuin vain puoli vuotta aiemmin. Mielestäni tämä on aivan luonnollista, sillä asiakkaatkin ymmärtävät nykyään paremmin vastuupuolta ja valitsevat siksi kumppanikseen välittäjän, joka oikeasti tietää mitä tekee. Pelkät myyntitaidot eivät enää riitä ja nopean tilin tavoittelijat putoavat luontaisesti pois.

Yksi isohkon ketjun pomoista oli sanonut tässä yhtenä päivänä käytäväkeskustelussa, että välittäjistä ei ole nykyään mihinkään ja että yritys tarvitsee vaan hyvän juristin. Minä sanon tuohon, että paskapuhetta.

At the end of the day it’s all about people.

”Ja me toivotam, ja me toivotam onnellista ja hyvää joulua!”

Ja taas on joulu. Lähtökohtaisesti se vuodenaika, jolloin kiinteistönvälittäjät vetäytyvät luoliinsa talviunille.

Minun joulufiilikseni on tänä vuonna tässä. Lähdimme jo ennen aattoa Thaimaan lämpöön rauhoittumaan ja nauttimaan auringosta. Rakas ystäväni vuokraa pienessä kalastajakylässä tasokasta taloaan ja nyt onnistuimme varaamaan paikan ajoissa jouluksi. Paikan nimi ei turhaan ole Satumaa Thaimaassa.
Aikaero takaa sen, ettei puhelin juurikaan päivisin soi ja vastaajani kertoo tiimin päivystävän joulun välipäivinä. Täydellistä!

Linda hoitaa kaikki esittelyt Tiinan ja Marin hoitaessa tammikuun kauppoja ja uusia toimeksiantojamme valmiiksi. Otan itse nyt tässä vähän rusketusta pintaan, millä jaksetaan taas kesään asti.

Oikein rauhaisaa joulua kaikille teille, upeat ystäväni! Olkoon vuosi 2018 teille kaikille onnellinen ja armollinen.

Love you all ❤️

Suomi100 – Maison Luumi200

Suomen suuri juhlavuosi on siivittänyt kolmatta toimintavuottamme. On ollut hienoa saada seurata vuoden aikana järjestettyjä erilaisia tapahtumia, valospektaakkeleita ja kunnianosoituksia Suomelle, jotka kaikki huipentuivat eilisiin Linnan juhliin. Omaa kutsua ei vielä(kään) linnaan tullut, joten kokoonnuimme taas ystävien kanssa ruudun ääreen pukuja ihailemaan. Monena vuotena olemme itsekin laittaneet parasta päälle mutta nyt riitti villasukat, hyvä ruoka ja shampanja. Rehellisuuden nimissä mainittakoon, että firman pikkujoulut olivat olleet edellisenä päivänä ja se verotti aika lailla kisakuntoa…

Itsenäisyysjuhlan huumassa syvennyimme toimistollakin miettimään omia arvojamme.

Olemme 100% suomalainen yritys kansainvälisellä twistillä ja avarakatseisuudella höystettynä.
Ymmärrämme joka vuosi paremmin yrityksemme vahvuuksia ja olemme aiheestakin ylpeitä ainutlaatuisesta konseptistamme. Myymme vuosittain noin 100 asuntoa ja jokainen toimeksianto hoidetaan alan parhaalla ammattitaidolla. Emme kilpaile markkinaosuuksista vaan asiakaspalvelumme ja myyntityömme laadusta. Vain paras on meille kyllin hyvää ja siitä yhtenä todisteena on reklamaatioiden nollasaldo. Laatu, ilo ja rakkaus työhön ovat alallamme harvinainen yhtälö ja asiakkaamme suosittelevat meitä juuri näiden ominaisuuksien ansiosta.
Ihan täytyy rintaa vähän röyhistää, kun pääsee tällaista kirjoittamaan. Kuvan Suomi-neito on täytetty meille tärkeillä asioilla ja kyllä näitä kelpaa esitellä.

Pienellä kekseliäisyydellä ja lyhyellä matematiikalla saimme jopa otsikkotasolla liitettyä Maison Luumin Suomen juhlavuoteen. Tiimimme on nimittäin yhteensä 200 vuotta! Ja koska itse olen aina 28v., niin saatte yrittää jakaa jäljelle jäävät vuodet loppuporukan kesken. Voi olla, ettei lyhyt matikka riitä.

Tekoäly vs. blondiäly

Saattaa olla, että tällä otsikoinnilla kaivan itselleni kuopan, mistä ei ole ylösnousua. Välillä sitä vaan ei millään jaksaisi näitä vesseleitä, jotka istuvat aamutv:ssä kertomassa kirkkaalla äänellä bisnesideoistaan.

Tekoäly ja digitalisaatio ovat sanoja, mitä tungetaan nyt ovista ja ikkunoista. Ja jo nyt annostus alkaa henkilökohtaisesti olla sitä luokkaa, että jopa sanonta ”mukavuusalueensa ulkopuolella olemisesta” jää ärsytyksessä kolmanneksi.

Sanottakoon nyt myös ihan näin alkuun, että minä olen yleensä se viimeinen, joka jaksaa vinkua kollegoiden tai kilpailijoiden tekemisistä. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikille riittää asiakkaita. Ja ne, jotka tekevät tätä työtä sydämellään ja ahkeruudella pärjäävät aina muita paremmin.
En myöskään näe mitään syytä vastustaa kehitystä mutta maalaisjärkeä kai saa edelleen käyttää?

Tämä tekoäly ja sen käyttäminen kiinteistönvälityksessä…Toinen toistaan nätimmät ja koulunsa juuri päättäneet klopit ovat ilmeisesti viettäneet taas aikaa workshopeissaan silmissään kiilto nopeista miljoonista. Ollaan saatu aivan huikea kuningasajatus, mitä KUKAAN ei koskaan ole tullut ajatelleeksi ja kuvitellaan olevansa KAIKKIA muita älykkäämpiä. Ja sen kun paketoi digitalisaation koreaan pakettiin niin saadaan yhtälö, millä tehdään miljoonien liikevaihto heti ensimmäisenä vuotena. Siis ihan oikeasti?

Ajatus on kiinteistönvälittäjälle varmasti houkutteleva: osta asunto halvalla, remontoi se ja myy kalliimmalla eteenpäin. Mutta miten potentiaalisiin asuntoihin pääsisi käsiksi?

Vaihtoehto ilman tekoälyä: aseta välityspalkkiosi näyttävästi etenkin pienten asuntojen osalta minimiin ja käy antamassa hinta-arvio paikan päällä asunnolla. Tee yhteistyötä bulvaanin kanssa, joka näppärästi ostaa parhaiten hinnoitellut heti pois. Tätä tehdään jo. Suhteellisen epäeettistä hommaa muuten ja yksi selitys siihen, miksi yksiöitä ei juurikaan markkinoilla näe.

Vaihtoehto tekoälyn kanssa: aseta välityspalkkiosi näyttävästi minimiin ja tarjoa palvelua, mikä ”mullistaa kiinteistönvälityksen”. Anna koneen laskea hinta-arvio tilastojen perusteella. Tarjoudu ostamaan asunto keskiarvohinnalla suoraan käteisellä pois. Näppärää ja suoraselkäistä mutta mitä mullistavaa tässä on muuta kuin että kaverit haluavat oikaista itselleen monta vaihetta? Kyse ei ole siis siitä, että ajateltaisiin myyjän etua (vaikka niin tietysti annetaan ymmärtää) vaan häikäilemätön oman edun tavoittelu. Kyse ei siis ole millään muotoa kiinteistönvälityksestä.

Tekoälyn käytössä työmme apuna ei ole mitään uutta. Käytämme myytyjen asuntojen koottuja hintatilastoja jokapäiväisessä työssämme, kun teemme hinta-arvioita. Mutta vain apuna. Mikään kone ei voi antaa absoluuttista totuutta yhdenkään asunnon hinnasta. Asunnon arvoon vaikuttavat niin monet muutkin asiat kuin se, onko putkiremonttia tulossa vai ei. Pelkästään se, miten valo tulee huoneistoon voi muuttaa hintaa reilustikin, puhumattakaan monesta muusta ominaisuudesta, jotka ammattitaitoinen välittäjä osaa hinnoitella.
Kokeilin ihan piruuttani laskinta kysyäkseni Lauttasaaressa olevan yksiömme hintaa. Ja yllätys: hinnaksi tuli noin 50 000€ vähemmän kuin mitä siitä aivan varmasti saisin.

Suosittelen siis lämpimästi edelleenkin maalaisjärjen (lue:blondiälyn) käyttöä, kun asunnon myynti on ajankohtaista. Se saattaa pahimmillaan johtaa mukavaan keskusteluun ja uuteen tuttavuuteen välittäjän kanssa mutta palkintona siitä on hyvin todennäköisesti muhkeampi tiliote asuntokaupoilla.

Näin pikkujoulukauden alla ajattelin ilahduttaa teitä vanhalla kuvalla, missä blondi ei osaa valita Tauskin ja Reetun välillä. Olisikohan tekoälystä ollut apua?

Kauppa käy vai käykö?

Kylläpä on taas kiinteistönvälitys ollut tapetilla viime aikoina. Uutisointi on ollut vähintäänkin kirjavaa niin iltapäivälehtien otsikoinnissa kuin televisionkin puolella. Pisimpään on kohistu siitä, kuinka kaupankäynti on vilkastunut ja viimeisimpänä koukkuna oli, että nyt tarvitaan jopa alalle jo uusia välittäjiäkin, kun kauppa niin käy.
Rohkeimmat asiakkaat valitsevat itselleen virtuaalivälittäjän. Mikäs siinä, jos lain puitteissa toimitaan. Kyllä tänne yrittäjiä mahtuu ja jotkut jopa onnistuvat.

Nyt tämä blondi haluaa kuitenkin hieman analysoida teille tilannetta, kun nyt satun tätä työtä elääkseni tekemään. Uutisissa käsitellään nimittäin harvoin laajempia kokonaisuuksia ja otsikot revitään helposti alan yksittäisistä osa-alueista. Mahtavaa on tietysti se, että uutisointi on vihdoinkin positiivista monen todella huonon talousvuoden jälkeen, siitä pisteet.
Fakta on se, että kaupankäynti on vilkastunut. Se nyt vain sattuu olemaan ainoastaan osa totuutta, sillä kasvuluvut tulevat tällä hetkellä uudistuotannosta ja Helsingin keskustan kerrostalohuoneistoista. Muiden myyntikohteiden kanssa tilanne on aika lailla ennallaan eli myyntiajat ovat edelleen pitkiä. Tämä ei ole vain oma subjektiivinen näkemykseni vaan olen saanut samaa palautetta kollegoilta, kun olemme yhdessä ihmetelleet tätä ns. nousukautta.

Onneksi omien ajatusten vahvuudeksi saatiin myös dataa, kun Etuovi.com teetti äskettäin laajan tutkimuksen, missä haastateltiin viimeisen 6 kk aikana asuntokaupan tehneitä asiakkaita. Raportista tuli ilmi, että yli 50% asiakkaista oli seurannut asuntoilmoittelua 6-12 kk ennen ostopäätöstä. Siis jopa vuoden! Vaatimuslista oli pitkä, lukemattomia asuntoja käytiin katsomassa ja jos kaikki toiveet eivät täyttyneet, niin etsintä jatkui. Tämän olemme mekin huomanneet jokapäiväisessä työssämme, kun ostotarjouksia tehdään kovin harkitusti.

Mitä sitten ostettiin?
Myydyt asunnot olivat enimmäkseen hintaryhmässä 200-400 000€.
Kerrostaloista 64%, rivi/paritaloista 23% ja omakotitaloista 12%. Ja siis edelleen enimmäkseen tuosta hintaryhmässä(!). Ei tarvitse olla kummoinen Einstein ymmärtääkseen, että ei tuohon skaalaan kovin montaa Espoon omakotitaloa mahdu.
Ostopäätökseen oli vaikuttanut hyvät liikenneyhteydet, palvelut ja rauhallinen sijainti. Tässä järjestyksessä. Etsitään siis keskeistä sijaintia metroväylän varrelta päättyvän tien varrelta hintaryhmässä 200-400 000€. Kyllä siinä voi mennä etsinnässä helposti parikin vuotta.

Jos olet myyjä ja olet ihmetellyt ”nousukausi/oma asunto ei mene kaupaksi” -yhtälöä, niin tässä siihen siis hieman selitystä. Asuntokaupassa ei eletä vielä mitään nousukautta vaan enemmänkin varovaisen positiivista kautta. Kuten ennenkin, monen asian on oltava kohdallaan, jotta lopputuloksena on ostajan ja myyjän tyytyväisyys sekä turvallinen asuntokauppa. Asiakkaanamme olet hyvissä käsissä – kaikissa sesongeissa.

Jos taas olet ostaja, niin on hyvä muistaa, että korkotaso on edelleen poikkeuksellisen alhainen eikä nousupaineita ole näkyvissä. Valikoimaa on runsaasti ja nyt on oikeasti hyvä aika tehdä tarjous siitä unelmien asunnosta.
Oma ostopäätös tehtiin yhden näytön jälkeen sen vision pohjalta, että tästä remontoidaan se täydellinen koti meille. Ja vaikka budjetti ylittyi vaan noin 100%:sti, niin emme ole päivääkään päätöstämme katuneet. Pankkikin kutsuu meitä nykyään avainasiakkaaksi 😉