Kevätsesonki on nyt ikään kuin vasta puolessa välissä. Koko kevään tuloa on jo ehditty tässä odotella ja pitkittynyt talvi onkin ollut varmaan yhtenä syynä myös talokaupan hitauteen. Sitä on nimittäin aika vaikea ihastua pihoihin, kun istutukset ja terassit ovat paksujen kinosten alla. Mutta niin uskomatonta kun se onkin, niin viime viikonlopun sateet sulattivat yllättäen lähes kaiken pois! JIHUU!!!!! Olen aivan kurkkuani myöten täynnä pakkasta, lunta ja etenkin talvisaappaitani. Sunnuntaina laitoin jo näytöille pikkukengät ja kyllä oli askel kevyt 🙂

Aurinko on herättänyt myös asuntojaan myyvät ihmiset ja tällä viikolla haenkin useamman uuden talon myyntiin. Yleensä vietän asiakkaiden kotona noin pari tuntia ja sen aikana tutustun sekä heihin että taloon paremmin. Sitten kun paperityöt on hoidettu, niin olen kaivanut kaksi avaimenperää laukustani, joista toiseen laitan myytävän kodin avaimen ja toiseen kirjoitan asunnon osoitteen. Tämä jälkimmäinen päätyy työhuoneessani olevaan Pariisin matkan arvontakippoon. Tämä vaihe tulee lähes kaikille asiakkailleni yllätyksenä ja on tosi mahtavaa nähdä se silmiin syttyvä pilke, kun mahdollisuus kahden hengen ylellisestä viikonlopusta tulee tarjolle. Ja jokaiselta pääsee yleensä ääneenkin ihan pieni huokaus: ”Kyllä kelpaisi…”

Tässä kaikessa kevään tohinassa meinaa oikeasti unohtua mainostaa sitä tosiasiaa, että joku saa todella mahtavan soiton 11.6., kun arvonta suoritetaan. Ja tähän arvontaan osallistuu ihan jokainen kevään aikana toimeksiannon kanssani tehnyt asiakas.

Vielä ehtii mukaan; kuten sanottu, kevätsesonkia on vielä runsaasti jäljellä!

Viime sunnuntaina saattoi monella Hesarin lukijalla mennä aamiainen väärään kurkkuun, kun vastaan tuli kokosivun ilmoitukseni Lauttasaaren arvoasunnon ensiesittelystä. Ilmoitus oli hyvin erilainen totutusta asuntoilmoittelusta ja heitin siinä ns. täysillä myös itseni peliin.

Joku viisaampi on joskus sanonut, että jos mainokseen ujuttaa vaalean naisen niin huomio on taattu. Ja näin myös kävi. Ensiesittelyyn tuli 16 asiakasta (mikä on 15 enemmän kuin mitä normaali ilmoittelu olisi ehkä tuottanut). Näytöllä oli hyvä kuhina ja tekemisen meininki. Moni asiakas sanoi myös sisään tullessaan, että ”oli niin hyvä ilmoitus, että oli pakko tulla katsomaan”. Ja tämähän oli tietysti myös tavoitteenikin.

Tilastot paukuttavat koko ajan, kuinka asuntomarkkinat ovat kuopassa ja kauppaa ei tehdä. Ja tottahan se on, että etenkin maaliskuussa kauppa kävi tosi pohjalukemissa. Suurin syy tuntuu olevan pankeissa, jotka ovat kiristäneet hanojaan isolla kädellä eivätkä anna lainaa ellei omaa rahaa ole vähintään 10% tai oma asunto ole myyty. Tuollaiset ehdot tekevät ostopäätöksenteon aika lailla vaikeammaksi.

Toistan nyt itseäni mutta lainaan taas hyvän ystäväni Billy Oceanin sanoja: ”When the going gets tough, the tough get going.” On siis vaan tehtävä enemmän ja erilailla, oltava rohkea ja ennakkoluuloton. Kyllä sitä kauppaa nimittäin silti tehdään mutta sen eteen pitää vaan tehdä enemmän töitä. Ja siksi juuri rakastan tätä Huom!in konseptia, joka antaa meille välittäjille vapauden päättää omasta markkinoinnistaan.

Ja kun oikein yrittää, niin tulee myös onnistumisia: otin kolme viikkoa sitten myyntiin ison omakotitalon Kirkkonummelta, jota oltiin myyty jo yli kaksi vuotta. Tänään siitä hyväksyttiin ostotarjous. Myyjä oli syystäkin lähes sanaton ja umpikiitollinen ja minä sain taas kerran yhden supertyytyväisen asiakkaan.

Rakastan työtäni.

Jotenkin nyt alkaa pikkuhiljaa uskomaan, että ehkä se kevät sittenkin tänäkin vuonna tulee. Aurinko on paistanut jo monta päivää ja sulattanut vihdoinkin talojen pihoilla olevia lumia. Kohta, ihan kohta, tämä ikuisuudelta tuntunut talvi on ohi. Jippiiiii!

Viime päivinä on asuntonäytöilläkin ollut suorastaan aurinkoinen tunnelma. Ihmiset ovat olleet rentoja ja iloisia, mikä on tehnyt minunkin työstäni vielä antoisampaa. Asiakaspalvelu on mielestäni mahtavaa hommaa ja tässä työssä pääsee lähes päivittäin tutustumaan mukaviin ihmisiin. Joskus on kuitenkin todella vaikeaa ymmärtää, miksi jotkut ihmiset ovat näytöille tullessaan välittäjille todella töykeitä tai käyttäytyvät muuten vaan huonosti. Tervehdin kaikkia ystävällisesti, hymyilen (ja olen muutenkin hyväntuulinen) ja silti välillä saa kuin märän rätin kasvoilleen. Yritän ymmärtää, että ehkä se näytöillä juokseminen ottaa hermoille mutta tuskin se kuitenkaan on välittäjän vika, jos asunto ei miellytä. Välittäjät tekevät kuitenkin vaan työtään ja yrittävät antaa lyhyessä ajassa kohteesta niin paljon informaatiota kuin mahdollista. Itse haluan antaa jokaiselle myös aikaa tutustua kohteeseen ilman, että kävelen perässä koko ajan pulputtaen.

Mutta sitten kun esittelyssä on leppoisa ja kiva fiilis, niin kyllä siinä on kivaa molemmilla osapuolilla. Eikä se tarkoita sitä, että lopputuloksen tulisi aina olla ostotarjoukseen eteneminen; ei missään nimessä! Uuden kodin etsintä voi välillä olla todella pitkä prosessi eikä KUKAAN välittäjä oleta, että näytölle tuleminen on merkki automaattisesta ostohalukkuudesta. Yritän usein herättää keskustelua kyseisestä asunnosta, sillä se auttaa minua ymmärtämään mitä oikeasti ollaan etsimässä. Ja sitten voin ehkä tarjota jotain muuta tilalle.

Olen aika aktiivinen ostajaehdokkaiden suuntaan ja tänään sain omaan tekstiviestitiedusteluuni vastauksen : ”Olemme vielä odottavalla kannalla. Kiitos vielä sinulle kaikesta ja etenkin aivan mahtavasta palvelusta. Vastaavaan törmää liian harvoin. Oikein hyvää pääsiäistä sinulle.”

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hienoa vetäytyä muutaman päivän pääsiäislomalle. Nauttikaahan siitä auringosta, ulkoilkaa, syökää ja nukkukaa hyvin. Hali, Heidi

Olemme jo jonkin aikaa pähkäilleet muutaman naiskollegan kanssa mitä voisimme yhdessä tehdä työn ulkopuolella. Sen on pitänyt olla sellaista, ettei siihen tarvita mitään erityisosaamista ja että voisimme halutessamme kutsua vaikka asiakkaitamme mukaan. Sen ei myöskään pitäisi viedä valtavasti aikaa, sillä nyt jo illat ja viikonloput ovat kiireisiä työn takia. Aika pitkälle vaihtoehtona pääsi keilailu mutta sekään ei ihan täysin sytyttänyt.

Yhtenä aamuna kuulin sitten radiosta Suomen Punaisen Ristin mainoksen, missä kannustettiin ihmisiä perustamaan ”Veriryhmä”, minkä puitteissa voisi lähteä yhdessä luovuttamaan verta. Ajatus kolahti minuun heti ja kun ehdotin sitä muille, niin kaikki innostuivat asiasta välittömästi. Ja niin ryhdyimme tuumasta toimeen: perustimme SPR:n sivuilla veriryhmän nimeltään Täysiveriset Välittäjät ja varasimme ajan verenluovutukseen. Naisasiakkaillemme lähti myös kutsu tulla mukaan tähän tempaukseen, jonka on jatkossa tarkoitus toistua kolme kertaa vuodessa.

Ison Omenan verenluovutuspisteessä oli todella kiva tunnelma. Henkilökunta oli hyväntuulista ja opasti kärsivällisesti meitä aloittelijoita. Tarkkojen kyselykaavakkeiden täytön, haastattelun ja verikokeen jälkeen muutamat eivät päässeetkään luovuttamaan. Yksi oli ollut aamulla hammaslääkärissä, toinen oli hieman flunssainen ja kolmannella oli liian alhainen hemoglobiini(minä).Mikä pettymys! Nyt kun vihdoinkin olin tässä ja ihan valmiina antamaan vertani, niin se ei sitten onnistunutkaan 🙁  Ei auta, kolmen kuukauden kuluttua uusi yritys. Onneksi osa meistä pääsi sentään finaaliin asti, ettei tullut ihan turha keikka. Ja jos minun vereni ei kelpaa, niin aion olla kuitenkin hengessä joka kerta mukana ja kutsua mukaan asiakkaita. Eikö ne sano, että ajatus on tärkein?

p.s. Sairaanhoitaja nauratti meitä kertomalla, kuinka eräs nuori abi-poika ei ollut kelvannut luovuttajaksi, koska hänellä oli ollut uusi seksikumppani viimeisen neljän kuukauden sisällä. Poika oli kysynyt hoitajalta aidon hämmentyneenä: ”Kuinka KUKAAN pystyy koskaan luovuttamaan?”

Tyttäreni kysyi minulta vähän ihmeissään: ”Myytkö äiti ollenkaan pieniä asuntoja, kun nämä on aina tällaisia isoja ja kalliita?” Olin jopa vähän kauhistunut koko kysymyksestä, koska tajusin, että näinhän ne asiakkaatkin saattavat ajatella! Minähän myyn aivan intona pikkuyksiöitä ja suloisia kaksioita tai kolmioita mutta ongelma on, että myyn ne aina saman tien. Kohteet ehdi kuin hetkeksi sivuilleni tai nettiin yleensäkään ja siitä jää se kuva, että myyn vaan isoja taloja. Välillä oikein ihmettelen, kuinka pikkukodit lojuvat viikkokaupallakin myynnissä. Antakaa tänne! Tämä konsepti, jonka olen kehittänyt tukemaan myyntiä, todella toimii.

Otan jokaisen asunnon ”omakseni” ja teen sen myynnin eteen kaikkeni. Minulle ei ole merkitystä, onko asunto iso tai pieni, uusi tai vanha, remontoitava tai muuttovalmis -jokaiselle löytyy uusi omistaja, kunhan välittäjä tekee työnsä oikein ja täydellä sydämellä.

Laatu on avainsana kiinteistönvälityksessä.  Ja voin taata, että yöunet ovat levollisempia, kun tietää, että kallein omaisuus on luotettavissa ja ammattimaisissa 163 senttisen tehovälittäjän käsissä. Pieni on kaunista, pistäytykääpä vaikka lukaisemassa asiakkaitteni suosituksia.

Viime torstaina järjestin taas vuosittaisen asiakasiltani.  Päätin, että tänä vuonna kutsun kaikki vaihteeksi elokuviin ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin Johanna Vuoksenmaan ”21 tapaa pilata avioliitto”-elokuvan ennakkonäytökseen. Tämä tuntuikin kiinnostavan monia ja sali alkoi täyttymään hyvissä ajoin hyväntuulisista ihmisistä. Popcornit ja limut laitettiin jakoon ja pidin pienen tervetuliaispuheen. Oli aivan mahtava tunne puhua kaikille tutuksi tulleille asiakkaille ja katsoa heidän ystävällisiä kasvojaan. Koko sali oli täynnä positiivista energiaa.

Elokuvan osalta en olisi voinut parempaa valintaa tehdä. Ihanan kevyttä ja ehdottoman ammattitaitoista sopivassa suhteessa. Mietin etukäteen, josko Putouksesta tutuksi tulleita näyttelijöitä olisi vaikea nähdä toisenlaisissa rooleissa mutta tarinaan pääsi nopeasti sisään ja elokuva oli todella virkistävä ja hauska. Minulle tuotti suunnatonta mielihyvää nähdessäni, miten salista lähti ulos joukko vieläkin iloisempia ihmisiä. Ilta oli tehnyt tehtävänsä ja kaikki saivat pienen iloruiskeen arkeensa.

Se on välillä pienestä kiinni. Ilolla eteenpäin.

Nyt on lomat ja pyhät ”lusittu” ja ainakin täällä on akut ladattuna niin täyteen, että jo on aikakin päästä taas kunnolla töihin. Sunnuntainäytöt alkavat pitkän tauon jälkeen rullaamaan täysillä ja aurinkoiset pakkaspäivät saavat ihmiset liikkeelle.Aivonikin ovat olleet levossa ja ruksuttaneet rauhassa uusia ideoita ja ajatuksia kevään karkeloihin. En halua, että missään vaiheessa sammaloidun työssäni ja siksi haluan uudistua joka vuosi ja tehdä jotain ihan uutta.

Tämä vuosi startataankin ranskalaisittain: joku kevätkauden asiakkaistani tulee voittamaan itselleen kahden hengen matkan ainutlaatuiseen Pariisiin, rakkauden kaupunkiin. Halusin järjestää taas jotain aidosti elämyksellistä ja mielestäni Pariisi tarjoaa kenelle tahansa juuri elämyksiä parhaimmillaan. Kampanja lanseerataan kunnolla ensi viikon aikana mutta eilen tiputin arvontakulhoon ensimmäisen avaimenperän, kun hain Rastaspuistosta ihanan kolmion myyntiin. Ja koska osallistujia tulee kevään aikana olemaan arvioni mukaan noin 40 kpl niin voittamisen mahdollisuus on todella suuri! Tarkemmat kilpailuohjeet tulevat sivuilleni pian esille.

Joten jos asuntosi kaipaa tehokasta välittäjää ja Pariisi kiinnostaa, niin kutsu minut kylään. Nähdään pian, à bientôt!

Kuusi päivää on uutta vuotta eletty. Vastahan oli Millenium… mihin nämä vuodet oikein karkaavat?? Sitä jotenkin yrittää skarpata aina näin alkuvuodesta ja miettiä syntyjä syviä mutta kaiken kaikkiaan saa olla tyytyväinen, jos oppii edes kirjoittamaan uuden vuosiluvun papereihinsa.

Mitä oli 2012? Ammatillisesti huikea vuosi; suoritin LKV-tutkinnon ja sain tehdä tuplaten asuntokauppaa edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilökohtaisella puolella oli rankempaa: avioero oli todella vaikea päätös ja sen myötä tulevat arjen haasteet kolmen lapsen kanssa vaativat paljon uudelleen järjestelyjä. Terveyttä onneksi piisasi itselle ja läheisille ja sitä toivon hartaasti eniten myös tälle vuodelle.

Katson avoimin mielin eteenpäin. Tämä vaihe vuotta on aina yhtä jännittävää, koska ei ole mitään hajua, mitä on tulossa. Ahkerana luonteena  haluaisin jo olla täysillä hommissa mutta asiakkaat ovat vielä talvihorroksessa eikä heitä auta hoputella. Kevään asuntomarkkinat heräilevät tosissaan vasta helmi-maaliskuussa ja sitä ennen ehtii vaikka käydä siellä kuntosalilla vähän useammin. Onpahan sitten ainakin kunnossa, kun vauhti taas kiihtyy.

Tervetuloa siis 2013! Olkoon se kaikille meille parempi kuin edeltäjänsä ja yritetään me kaikki olla sen arvoisia. Iso hali!