Stand by Me

Viime torstaina meillä Huom!laisilla piti olla koko päivän kestävä koulutuspäivä ja sitä varten kaikki kollegat ympäri Suomen oli kutsuttu Helsinkiin oppimaan uutta. Meitä oli koolla yli 200 ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, sillä päivän Hesaria lukiessa monella oli mennyt aamukahvit väärään kurkkuun.   Etusivulla komeili tyhjä konserttilava ja teksti, missä annettiin ymmärtää meidän esiintyvän […]

Lue lisää »

Oma suojelushaltija

Tuossa loppukeväästä kerroinkin täällä blogissa, että minulle oli myönnetty Vuoden Turvateko -palkinto tekemästäni hyväntekeväisyystyöstä Pääkaupungin Turvakoti ry:n hyväksi. Palkinto haluttiin antaa tänä vuonna minulle, koska ”Heidi Luumi on tukenut Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodin toimintaa yksityishenkilölle merkittävällä taloudellisella summalla, mahdollistanut turvakotityön toteuttamista sekä pitänyt turvakotityötä ja sen tarpeellisuutta esillä omissa verkostoissaan” .  Kaikessa yksinkertaisuudessaan tukeni on […]

Lue lisää »

Linda Linda, oi Linda

Tänään oli vihdoinkin se päivä, mitä olen odottanut jo kuukausia: ihanainen Linda saapui ja aloitti työt assistenttinani. Olen miettinyt todella paljon tätä uutta tilannetta.  Ehdinkö/osaanko opastaa häntä oikealla tavalla? Pystynkö delegoimaan omia tehtäviäni? Kuinka kemiamme toimivat yhteen? Huoleni karisivat aika nopeasti. Ensin Linda sulatti sydämeni ojentamalla kulhollisen itsetehtyjä pipareita, joissa oli erilaisia työhömme liittyviä tekstejä. […]

Lue lisää »

Runosuoni sykkimään

Viimeisen parin viikon aikana olen hakenut todella monta uutta asuntoa myyntiin. Käytännössä se on tarkoittanut sitä,  että päivät olen viettänyt asiakkaiden luona ja illat olen istunut koneen ääressä paperihommissa. Tähän työhön liittyy paljon muutakin kuin asuntojen esittelyt ja yksi iso osa on sitä taustatyötä, mikä täytyy tehdä ennen kuin kohde saadaan nettiin. Kaikki faktat saan […]

Lue lisää »

Mikä kesä!

Terveisiä kesälomalta Italian Toscanasta! Kaksi viikkoa pidin puhelimen ja sähköpostin kiinni keskittyen täysin aurinkoon, ystäviin ja perheeseen. Saman tein viime vuonna ja silloin jo huomasin, että voidakseni täysin irrottautua töistä on kertakaikkiaan katkaistava yhteydet Suomeen. Onneksi minulla on luotettavia kollegoita, jotka ottivat myyntikohteeni loman ajaksi haltuun. Viime vuonna oli samaisen reissun jälkeen vielä pari viikkoa […]

Lue lisää »

Elämä on ihmisen parasta aikaa

Tämä blogin kirjoittaminen rytmittää kummasti vuotta. En oikeasti voi tajuta, että se on kohta taas juhannus ja että tämäkin vuosi on jo puolessa välissä. Viikot ja kuukaudet menee aivan tajutonta vauhtia eikä kalenterin kanssa meinaa pysyä ollenkaan perässä. Pieni välikatsaus on ehkä taas paikallaan. Missä mennään? Työpuolella kaikki hyvin, mitä nyt ehkä välillä turhankin kiirettä […]

Lue lisää »

Uutta kotia tarjolla

Nimittäin ihan kirjaimellisesti. Olen tullut valituksi mukaan uudistuotannon myyntiporukkaan ja vastuullani on Matinkylään nousevan As Oy Stailian myynti ja markkinointi, mitä hoidamme nyt yhdessä kollegani Tarmon kanssa. Uudet kerrostalot nousevat syksyllä 2014 aivan Iso Omenan kupeeseen ja kiinnostus näihin asuntoihin on ollut suurta. Uudistuotanto eroaa täysin käytetyn asunnon myynnistä ja on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava keino […]

Lue lisää »

Ding Dong

Jos nyt kerrankin hehkuttaisi jotain muuta kuin työtään ja jakaisi tätä riemuaan siitä, että on Euroviisuviikonloppu 🙂 Tämä on näitä pienen ihmisen iloja mutta olen oikeasti ihan liekeissä ja odotan illan finaalia ihan täysillä. Viikon ajan olen seurannut luonnollisesti molemmat alkukarsinnat ja listannut omia suosikkejani ja tänään on vihdoinkin se hetki, että päästään tositoimiin! Olen […]

Lue lisää »

Hyvää äitienpäivää!

Sunnuntai on kiinteistönvälittäjän työpäivä eikä sitä muuta edes äitienpäivät. Tämä ei ole kuitenkaan koskaan estänyt meidän perhettä juhlimasta tätä hienoa päivää, päinvastoin! Olemme ottaneet tavaksi käydä edellisenä päivänä porukalla syömässä ja tämä käytäntö onkin osoittautunut erittäin hyväksi ideaksi. Ravintoloissa on tilaa, hinnat ovat normaalit ja palvelukin pelaa (suosittelen tätä oikeasti muillekin). Eilen olimme oman äitini, […]

Lue lisää »

Vappumielellä

Se on niinkuin kevät sitten virallisesti avattu, kun ollaan kerran vapussa. Ihan ei vielä ilmojen puolesta siltä täysin tunnu mutta eihän tässä nyt auta mikään muu kuin vaan odottaa niitä lämpimämpiä kelejä. Minulle vappu tarkoittaa sekä suurta huolta että suurta iloa. Jostain syystä vappu on minulle se kansanjuhla, jolloin pelkään kaikista eniten, että isommille lapsilleni […]

Lue lisää »