Tuossa loppukeväästä kerroinkin täällä blogissa, että minulle oli myönnetty Vuoden Turvateko -palkinto tekemästäni hyväntekeväisyystyöstä Pääkaupungin Turvakoti ry:n hyväksi.

Palkinto haluttiin antaa tänä vuonna minulle, koska ”Heidi Luumi on tukenut Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodin toimintaa yksityishenkilölle merkittävällä taloudellisella summalla, mahdollistanut turvakotityön toteuttamista sekä pitänyt turvakotityötä ja sen tarpeellisuutta esillä omissa verkostoissaan” .  Kaikessa yksinkertaisuudessaan tukeni on sitä, että annan kaikista tekemistäni asuntokaupoista siivun suoraan turvakodille. Ja suoraan sanottuna en olisi etukäteen ikinä uskonut, miten hyvä mieli siitä tulee joka kuukausi. Suosittelen hyväntekeväisyyttä ihan jokaiselle, sillä epäitsekkyys tekee meistä kaikista parempia ihmisiä.

Tänään oli se päivä, kun palkintoa juhlistettiin paikan päällä turvakodissa kutsuvieraiden, lehdistön ja henkilökunnan kanssa. Tilaisuus oli koskettava. Paikalla oli joukko vahvoja, julkisuudesta tuttuja naisia ja heidän kanssaan syntyi rakentavaa keskustelua turvakodin tarpeellisuudesta ja siitä, kuinka vakavasta ongelmasta on kyse. Sain tutustua mm. Sole Molanderiin, Sirkka Mertalaan ja Nasima Razmyariin, joilla kaikilla tuntui olevan sydän paikallaan ja aito kiinnostus lähimmäistä kohtaan. Heillä kaikilla on myös kattavat verkostot ja ehkä sitä myötä turvakodille löytyy muitakin tukijoita. Turvakodin tilat ovat auttamattoman ahtaat ja vanhat eikä ihan pelkästään minun panostuksellani pystytä hankkimaan uusia tiloja. Niille uhreille, jotka joutuvat tulemaan turvakotiin väkivallan pelon takia, soisi tilavammat ja laadukkaammat asumistilat kaoottisen elämäntilanteen vastapainoksi.

Niin ja mitä tulee tuohon otsikkoon: palkintoni oli uniikki nukke; suojelushaltija, jonka vien nyt työpöydälleni. Hyväkin välittäjä tarvitsee oman suojelusenkelinsä, jotta asuntokauppa ei kokonaan jymähdä tässä markkinatilanteessa ja jotta voin jatkossakin tukea turvakotia.

Tänään oli vihdoinkin se päivä, mitä olen odottanut jo kuukausia: ihanainen Linda saapui ja aloitti työt assistenttinani.

Olen miettinyt todella paljon tätä uutta tilannetta.  Ehdinkö/osaanko opastaa häntä oikealla tavalla? Pystynkö delegoimaan omia tehtäviäni? Kuinka kemiamme toimivat yhteen? Huoleni karisivat aika nopeasti. Ensin Linda sulatti sydämeni ojentamalla kulhollisen itsetehtyjä pipareita, joissa oli erilaisia työhömme liittyviä tekstejä. Sitten hän istui omalle paikalleen, asensi koneensa ja puhelimensa toimintakuntoon ja alkoi naputtelemaan ensimmäistä toimeksiantoa nettiin. Ihan niin kuin olisi aina tehnyt sitä.

Tastä alkaa uusi aika.

Viimeisen parin viikon aikana olen hakenut todella monta uutta asuntoa myyntiin. Käytännössä se on tarkoittanut sitä,  että päivät olen viettänyt asiakkaiden luona ja illat olen istunut koneen ääressä paperihommissa. Tähän työhön liittyy paljon muutakin kuin asuntojen esittelyt ja yksi iso osa on sitä taustatyötä, mikä täytyy tehdä ennen kuin kohde saadaan nettiin.

Kaikki faktat saan kerättyä isännöitsijöiltä, kaupungilta, kiinteistörekisteristä ja tietenkin ensisijaisesti myyjiltä mutta suurin henkilökohtainen panos syntyy, kun alan kehittelemään myyntitekstiä. Pidän ensisijaisen tärkeänä, että tekstistä tulee esiin asunnon ”sielu”, sillä jokaisella kodilla on oma ainutlaatuinen tunnelmansa. Käytän myös paljon aikaa siihen, että saan sisällytettyä kompaktiin esittelytekstiin tärkeimpien tietojen lisäksi juuri ne ominaisuudet, jotka erottavat tämän kodin muista. Välillä sitä on ihan liekeissä, kun oikein pääsee vauhtiin ja lopputulosta onkin silloin mahtavaa lukea. Yksi asiakkaani kysyi minulta (hieman kunnioitusta äänessään), että kirjoitanko ihan oikeasti itse kaikki tekstit. Totta kai kirjoitan ja heidän kotinsa myytiinkiin ennen ensiesittelyä täyteen hintaan 😉 Uskallan siis väittää, että tekstillä on merkitystä.

Blogikuva on tällä kertaa uudesta kohteestani Saunalahdessa. Tällä kertaa meinasivat superlatiivit loppua ja joku saa itselleen uskomattoman kodin.

Terveisiä kesälomalta Italian Toscanasta! Kaksi viikkoa pidin puhelimen ja sähköpostin kiinni keskittyen täysin aurinkoon, ystäviin ja perheeseen. Saman tein viime vuonna ja silloin jo huomasin, että voidakseni täysin irrottautua töistä on kertakaikkiaan katkaistava yhteydet Suomeen. Onneksi minulla on luotettavia kollegoita, jotka ottivat myyntikohteeni loman ajaksi haltuun.

Viime vuonna oli samaisen reissun jälkeen vielä pari viikkoa hiljaiseloa mutta nyt avattuani puhelimen alkoikin varsinainen hulina. Miten mahtavaa on huomata, että asiakkaat jaksavat odottaa palaamistani eivätkä valitse toista välittäjää. Nyt olenkin sitten juossut tukka putkella hakemassa uusia taloja myyntiin, jotta olen valmiina, kun syksyn sesonki alkaa. Sillä kyllä se taas alkaa vaikka nyt koko Suomi tuntuukin olevan lomilla. Minä aion pitää vielä muutaman pitkän viikonlopun vapaata, koska näin heinäkuussa ei sunnuntaisin järjestetä näyttöjäkään.   Valvomon kesäbiisissä on juuri se oikea tunnelma:

Hietaniemen rantaan
Hiekka kohtaa varpaat
Lokkikin jo nauraa
Nyt on huvi halpaa
On syksy vielä kaukana
Ei syytä huoleen
Tunnen, olen nuorempi kuin moneen vuoteen

Totuuden nimissä, en ehkä tunne olevani nuorempi kuin moneen vuoteen mutta tätä on kiva rallattaa 😉 Pääasia, että aurinko jaksaa paistaa ja siitä muistaa nauttia ihan joka päivä.

Pakko muuten jakaa pieni yksityiskohta tuosta puhelimen kiinni olemisesta: minulla oli lomalla ”pieniä ongelmia” koko laitteen kanssa, sillä jostain syystä minä en kuullut toista osapuolta vaikka minut kuultiin. Niinpä päättelin puhelimen olevan rikki. No, sitten Suomeen tultua kävelin tärkeänä ponnari heiluen Elisan myymälään ja oikein yrityspuolelle valittamaan, kuinka Lumialla heitetään kohta vesilintua. Selitin asiani ja poika kuunteli minua kärsivällisesti. Sitten hän sanoi tyynesti: ”Annatko sen puhelimen tänne, niin laitetaan siihen ääntä lisää?”

Kenen kuningasidea on ollut, että äänen siellä toisessa päässä voi täysin mykistää? Mikä logiikka siinä on? Kysyn vaan.

Tämä blogin kirjoittaminen rytmittää kummasti vuotta. En oikeasti voi tajuta, että se on kohta taas juhannus ja että tämäkin vuosi on jo puolessa välissä. Viikot ja kuukaudet menee aivan tajutonta vauhtia eikä kalenterin kanssa meinaa pysyä ollenkaan perässä.

Pieni välikatsaus on ehkä taas paikallaan. Missä mennään?

Työpuolella kaikki hyvin, mitä nyt ehkä välillä turhankin kiirettä pitää. Tein keväällä monesti iltaisin vielä paperitöitä sen jälkeen, kun olin laittanut nuorimmaisen nukkumaan. Eräänä iltana, kun taas laitoin koneen kiinni puolen yön aikaan, katsoi 17 v tyttäreni minua pitkään ja sanoi:”Äiti, sinä vaan et voi tehdä joka ilta töitä tällä tavalla.” Ja siinä se totuus tuli, lapsen suusta. Minä en enää tästä nuorru ja ehkä välillä voisin tehdä muutakin kuin töitä. Niinpä päätin oikeasti tehdä muutoksen ja otin suuren harppauksen eteenpäin palkkaamalla itselleni assistentin. On muuten aika mieletön juttu. Kaikista uskomattominta on, että löysin aivan lahjana itselleni avuksi ihmisen, joka on toiminut itsekin välittäjänä ja tietää täsmälleen, mistä tässä työssä on kyse. Linda aloittaa elokuussa ja olen nyt jo näin etukäteen aivan superonnellinen hänestä!

Töitä siis riitti ja kauppaa tein ihan entiseen tahtiin, taantumauutisista huolimatta. Kevään lisämausteena oli kampanja, missä kaikkien toimeksiantajieni kesken oli arvottavana kahden hengen Pariisin matka. Onnettarena toimi tämän viikon tiistaina myyntipäällikkömme Tiina Jousmäki ja hän nosti Huom-kassista avaimenperän, missä oli osoitteena Maisterintie 36 A. Syksyllä on siis luvassa mahtava asiakasmatka Pariisiin ja ehkä hieman shoppailua ja shampanjaa…

Yksityisellä puolella olen suoraan sanottuna laiminlyönyt itseäni aika lailla ja laistanut (muka työkiireiden takia) kuntoilusta. Ja ihan joka viikko on ollut huono omatunto sen tähden. Mutta tähän tulee muutos kunhan saan Lindan remmiin ja pystyn irrottamaan aikaa myös itselleni. Kaipaan sitä ihanaa tunnetta, mikä tulee vain hyvän jumpan jälkeen. Aion pikkuhiljaa nyt kesän myötä myös löytää Lauttasaaren rantapolut uudelleen ja ehkä jopa herätellä uinuvaa uimakärpästä. Parempaa siis ehdottomasti tulossa tällä saralla.

Kesäsuunnitelmat ovat myös kohdallaan: matkoja perheen ja ystävien kanssa, kesäjuhlia ja jopa Pori Jazz ihan ensimmäistä kertaa! Ihan nolottaa tunnustaa, etten ole koskaan käynyt siellä mutta nyt esiintyjälistan vahvistuttua Level 42:lla en voinut muuta kuin varata liput. Jos ne kaverit menee Poriin, niin sitten menen minäkin.Because there’s something about you, baby, so riiiight… Kyllä vaan.

Tästä tulee hyvä kesä.

Nimittäin ihan kirjaimellisesti. Olen tullut valituksi mukaan uudistuotannon myyntiporukkaan ja vastuullani on Matinkylään nousevan As Oy Stailian myynti ja markkinointi, mitä hoidamme nyt yhdessä kollegani Tarmon kanssa. Uudet kerrostalot nousevat syksyllä 2014 aivan Iso Omenan kupeeseen ja kiinnostus näihin asuntoihin on ollut suurta.

Uudistuotanto eroaa täysin käytetyn asunnon myynnistä ja on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava keino päästä kiinni uuteen asuntoon. On luonnollisesti äärimmäisen tärkeää varmistaa, että rakennuttajalla on taustat kunnossa ja tästä Stailian asiakkaiden ei onneksi tarvitse  olla huolissaan. Rakennuttajana on Peab, joka on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä.

Stailian ennakkomarkkinointi loppui tällä viikolla ja myynti pääsikin saman tien vauhtiin, sillä tein ensimmäiset kaupat heti torstaina. Täytyy myöntää, että itseänikin kutkuttaa sijoittaa näihin asuntoihin, sillä maksujärjestely on asiakasystävällinen ja sijainnin takia vuokralainen löytyisi takuuvarmasti. Kovin kauaa en voi kuitenkaan mietiskellä sijoituspäätöstäni, sillä vapaana on enää 17 asuntoa ja nyt myynnin startattua loputkin tulevat varmasti menemään vauhdilla.

Ja niille, jotka haluavat jotain enemmän kuin pelkän sijoitusasunnon, niin tiedoksi, että yksi penthouse-asunto on vielä vapaana…

Jos nyt kerrankin hehkuttaisi jotain muuta kuin työtään ja jakaisi tätä riemuaan siitä, että on Euroviisuviikonloppu 🙂 Tämä on näitä pienen ihmisen iloja mutta olen oikeasti ihan liekeissä ja odotan illan finaalia ihan täysillä. Viikon ajan olen seurannut luonnollisesti molemmat alkukarsinnat ja listannut omia suosikkejani ja tänään on vihdoinkin se hetki, että päästään tositoimiin!

Olen ymmärtänyt, että joillakin toisilla on ihan toisenlaiset jännitysmomentit edessä lätkän takia ja se heille suotakoon. Tottakai kannustan Suomea urheilussakin mutta kyllä nämä viisut vievät nyt voiton. Ihan mieletöntä viihdettä on taas luvassa ja tänä vuonna mielestäni Romania saa kunniamaininnan mielikuvituksellisimmasta showsta ja artistista. Ei se nyt ehkä (toivottavasti) voittoon asti kanna mutta onpahan näky.

Ja mitä tulee sitten tuohon kohuttuun naisten väliseen suudelmaan? Ihan mieletön pr-temppu, douze points! Ajoitus on täydellinen, koska tänä keväänä on saman sukupuolen väliset avio-oikeudet olleet kovasti tapetilla ja tällä suudelmalla Krista varmistaa sen, että saa euroviisufanien kannatuksen. Loistava veto. Oma suosikkini on tänä vuonna Ranska ja toivon tietysti myös, että Krista kerää rutkasti pisteitä.

Let the Eurovision Song Contest begin!

Sunnuntai on kiinteistönvälittäjän työpäivä eikä sitä muuta edes äitienpäivät. Tämä ei ole kuitenkaan koskaan estänyt meidän perhettä juhlimasta tätä hienoa päivää, päinvastoin! Olemme ottaneet tavaksi käydä edellisenä päivänä porukalla syömässä ja tämä käytäntö onkin osoittautunut erittäin hyväksi ideaksi. Ravintoloissa on tilaa, hinnat ovat normaalit ja palvelukin pelaa (suosittelen tätä oikeasti muillekin).

Eilen olimme oman äitini, veljeni sekä kolmen lapseni kanssa illastamassa ja kohotimme maljan äideille. Ja Max halusi ojentaa ohessa näkyvän kortin, missä oli tekstinä: ”Äidin kanssa on tosi kiva pelata Monopolia. Äiti on ihana.”

Ja taas sai vähän tirauttaa kyyneltä.

Onneksi olkoon kaikki Suomen äidit.

Se on niinkuin kevät sitten virallisesti avattu, kun ollaan kerran vapussa. Ihan ei vielä ilmojen puolesta siltä täysin tunnu mutta eihän tässä nyt auta mikään muu kuin vaan odottaa niitä lämpimämpiä kelejä.

Minulle vappu tarkoittaa sekä suurta huolta että suurta iloa. Jostain syystä vappu on minulle se kansanjuhla, jolloin pelkään kaikista eniten, että isommille lapsilleni tapahtuu tuolla hälinässä jotain. Tästä syystä istun vappuaattona aina ihan kotosalla ja odotan koko illan, että he tulevat kotiin. En yksinkertaisesti pysty rentoutumaan ennen kuin ovi käy ja tiedän, että he ovat jälleen kerran selviytyneet hengissä. Ja nyt kirjoitan tätä blogiani aattoiltana klo 17.55 vichylasi ja pitkä ilta edessä.

Mutta huomenna sitten on minun vuoroni, sillä emännöin jo perinteeksi muodostunutta vapunpäivän WappuBrunssia kotonani. Ystäviä alkaa virtaamaan klo 11 eteenpäin ja sitä vilskettä riittää iltaan saakka. Perinteitä noudattaen päivään kuuluu paljon naurua, tanssia, aikuisille kuohuvaa ja Finnhitsejä ja lapsille ilmapalloja. Vappupäivä on minulle yksi vuoden parhaimmista päivistä, sillä se kokoaa kaikki läheiset ihmiseni yhteen. Ja olen ehdottomasti ollut aina sen kannalla, että kokoonnutaan nyt iloisissa merkeissä mieluummin eikä sitten vasta hautajaisissa.

Eli huomista odotellen ja kaikille oikein hauskaa (ja turvallista) vappua!