Onnea viisivuotias!

Yksi lempisanontojani on: ”Asiat menevät niinkuin ne on tarkoitettu”. Ja toinen (lähes yhtä tärkeä) on, että ”aina on syytä juhlaan”.
Molemmat sanonnat osuvat täydellisesti tähän hetkeen, kun Maison Luumi täyttää viisi vuotta.

Mitä enemmän minulle tulee ikää ja sen myötä elämänkokemusta, niin sitä enemmän oikeasti uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Näen sitä jatkuvasti myös työssäni ja tajuan usein vasta jälkeenpäin, miten kaikki onkin loksahtanut kohdalleen parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä pätee myös Maison Luumin syntyyn ja yrityksen menestykseen. En tiennyt mitään kiinteistönvälitysalasta, kun ajauduin isoon ketjuun kokeilemaan siipiäni asuntojen myynnissä (kiitos Anne Kerolle, joka minulle asiaa ehdotti).
Urani alku oli yllättäen kuin kirjoitettu tähtiin ja kaikki meni kuin olisin syntynyt kiinteistönvälittäjäksi. En vieläkään oikein ymmärrä, mitä tapahtui. Asiakkaiden luottamus oli alusta asti aivan uskomatonta ja se loi minulle järjettömän kunnianhimon olla joka kerta tuon luottamuksen arvoinen.

Viisi vuotta meni nopeasti ketjun riveissä. Siinä vaiheessa olin jo palkannut kaksi assaria taustatiimiini, töitä kun suositusten myötä riitti. Ketjun toiminnassa tapahtui kuitenkin suuria muutoksia, mikä herätti vähitellen ajatuksia oman toimiston perustamisessa.

Neljässä kuukaudessa asiat taas loksahtivat paikalleen kuin itsestään ja 7.1.2015 pidettiin Tapiolan toimiston avajaisbileet. Kolme vuotta myöhemmin teimme miljoonan liikevaihdon ja sitähän oli taas juhlistettava 😊

Nyt, kun täytämme viisi vuotta, haluamme juhlistaa sitä tarjoamalla asiakkaillemme mahdollisuuden huikeaan konserttielämykseen. Arvomme nimittäin kaikkien juhannukseen 2020 mennessä kanssamme myyntitoimeksiannon tehneiden asiakkaiden kesken kaksi lippua Celine Dionin Helsingin konserttiin elokuussa. Eikä mitään hattuhyllypaikkoja vaan kaksi paikkaa parhailta, lähes eturivin penkeiltä, missä näkee Celinen melkein kosketusetäisyydeltä!

Aina on siis syytä juhlaan. Se oli myös taustateemana, kun kuvasimme joulukuvaamme ja kun kutsuimme viime vuoden asiakkaat Cats-elokuvan yksityisnäytökseen kanssamme. Joskus on vaan niin ihanaa unohtaa arki hetkeksi!

Jos ajatuksissasi on myydä asunto keväällä 2020 (tai nähdä Celine livenä elokuussa), niin nyt on otollinen aika pirauttaa välittäjillemme. Anna meidän näyttää, miksi asiakkaat suosittelevat meitä niin vuolaasti.

(Hassua muuten on, että Celine on tuossa konserttikuvassaan kuulemma tosi paljon minun näköiseni!! Kaikella ON tarkoituksensa…)