Kun kaikki muuttui

Kynnys lähteä kirjoittamaan tätä blogia on ollut todella korkea. Olen tuskaillut aloittamisen kanssa jo pari viikkoa, sillä kaikki näkökulmat tuntuvat kovin naiivilta tai jo sanotulta. Koko maailma on seisahtunut eikä mikään muu kuin korona ylitä enää uutiskynnystä.

Yritykset ja yrittäjät ovat aloittaneet henkiinjäämistaistelunsa. Kukaan ei ole voinut varautua siihen, että iskee katastrofi, missä siirrytään suoraan A:sta Ö:hön. Ja vaikka hätä on kaikkialla, ei se helpota kenenkään henkilökohtaista paniikkia. Konkurssiaalto on väistämättä edessä. Minulla ei kuitenkaan riitä ymmärrystä siihen, että hiihtokeskusyrittäjät ovat ”järkyttyneitä keskusten tartunnoista” mutta paikat suljetaan vasta viikon kuluttua. Huono tilannetaju voi kostautua isossa mittakaavassa.

Tässä tilanteessa kuulun siihen koulukuntaan, jolla televisio on koko ajan auki ja suorastaan yliannostan itseäni uutisilla ja ajankohtaisohjelmilla. Arvostan Suomessa tehtyjä linjavetoja ja kunnioitan omassa tekemisessäni annettuja viranomaisohjeita. Oma intuitioni sanoo, että tämä on vasta alkua. Väkisinkin tulee myös mieleen, että universumilla on tehokas keino näpäyttää ilmastonmuutoksen vähättelijöitä.

Kriisi tulee todennäköisesti muuttamaan monia työtapoja, ehkä jopa pysyvästi. Kiinteistönvälityksessä suurin muutos näkyy yleisesittelyiden poistumisessa ja uskoakseni kaikki välittäjät ovat varautuneet yksityisnäyttöjen järjestämiseen. Me pystymme jatkamaan työtämme ainakin toistaiseksi, sillä asuntokaupan tekemisessä pystytään helposti noudattamaan uusia ohjeita.
Moni ammattiryhmä ei ole näin onnekkaassa tilanteessa ja meidän jokaisen täytyy tahoillamme miettiä, miten voimme auttaa paikallisia yrittäjiä selviytymään.

Poikkeustilan myötä perusasiat nousevat taas arvojärjestyksessä korkealle. Eilen vietettiin Kansainvälistä onnellisuuspäivää ja kevätpäiväntasausta. Juuri nyt kevätaurinko paistaa aivan ihanasti ikkunasta sisään ja iso paha koronamörkö tuntuu täällä mökkimaisemissa tosi kaukaiselta. Ja vaikka mummia ei saa lähteä tapaamaan niin onneksi koiranpentua saa halata.

Voimia kaikille, niin hoitopuolelle kuin karanteenioloissa olijoille. Kyllä tästä selvitään, kun pidetään toisistamme huolta.