Pakkasta ja presidenttejä

Olipahan hyytävän kylmä viikonloppu. Pakkasta uhmaten menimme kuitenkin stadikalle työporukalla seuraamaan Talviklassikkoa. Etukäteen tuntui, että usean tunnin ulkona oleskelu ei tule onnistumaan mutta toisin kävi ja meillä oli todella hauska päivä! Viisi kerrastoa vaatetta, sopiva määrä sisäistä lämmikettä ja HIFK:in cheerleadereitten ohjaama taukoliikunta teki tehtävänsä eikä pakkanen tuntunut missään. Niin ja oikea joukkue voitti 😉 […]

Lue lisää »

Juhlatunnelmia 2012, osa 2

Työyhteisömme on ainutlaatuinen. Jokainen välittäjä tekee omaa työtään parhaaksi katsomallaan tavalla ja Huom! -ketju antaa meille loistavat puitteet keskittyä olennaiseen. Kokoonnumme yhteen useita kertoja vuodessa erilaisissa tapahtumissa ja tammikuussa on aina aika palkita edellisen vuoden menestyjät. Tänä vuonna meitä oli lähes 80 välittäjää Farangissa bisneslounaalla. Ruoka oli ylivoimaisen hyvää ja seura parasta A-luokkaa. Samassa pöydässä […]

Lue lisää »

Ensiesittelyssä blogini lukijoille:

Kävin viime viikolla Vanhakartanossa arviokäynnillä ja maanantaina sain ilokseni soiton, missä minut kutsuttiin uudelleen kylään allekirjoittamaan sopimuksia. On aina yhtä jännä tilanne, kun asuntoa käy arvioimassa useampi välittäjä ja jäädään odottamaan, kehen myyjä luottaa eniten. Sanonkin usein asiakkailleni, että pyytävät vaikka viisi eri välittäjää käymään ja valitsevat sen, kenen kanssa syntyy hyvä tunne, että juuri […]

Lue lisää »

Olen käytettävissänne :)

Ensimmäinen työviikko on takana lomien jälkeen ja ajatus alkaa pikkuhiljaa luistamaan. Visio kevään tavoitteista ja suunnitelmista alkaa myös hahmottumaan. Kevät on käsillä ennemmin kuin huomataankaan ja haluaisinkin herätellä kaikkia niitä, jotka suunnittelevat asuntonsa myyntiä tänä keväänä. Kun aurinko alkaa pilkahtelemaan, niin ostajat tulevat esiin koloistaan ja haluavat vaihtaa kotinsa isompaan/pienempään/uudempaan/pihalliseen jne. Kannattaa olla ajoissa liikkeellä, […]

Lue lisää »

Juhlatunnelmia 2012, osa 1.

Paras startti vuodelle on annos kulttuuria hyvässä seurassa ja minulla oli ilo viettää viime perjantai-ilta omien asiakkaitteni kanssa Finlandia-talolla Straussin musiikista ja shamppanjasta nauttien. Olin kutsunut kaikki asiakkaani ensimmäistä kertaa kokoon ja ilokseni todella moni tulikin paikalle. Tunnelma oli korkealla niin lavalla kuin väliajallakin. Itse konsertti sai hymyn korviin ja mielen kuplivaksi ja samaa teemaa […]

Lue lisää »

Kiinnostaako yrittäjyys?

Uusi vuosi, Uusi työ! Hyvää Uutta Vuotta 2012! Ylläolevan linkin kautta pääset näkemään Huom!-ketjun uuden rekrytointivideon, missä olen itsekin mukana.  Voin aidosti suositella tätä yrittäjäkonseptia ihmisistä ja myynnistä innostuville, jotka ehkä vielä etsivät paikkaansa työelämässä. Espoon toimistollemme haastatteluun vaan rohkeasti; viisi paikkaa on tarjolla kevään koulutusohjelmaan!      

Lue lisää »

Joulurauhaa

Pikkuhiljaa alkaa joulutunnelma valtaamaan välittäjänkin mielen. Tälle viikolle osuu vielä muutamat asuntokaupat ja sitten vetäydyn maaseudun rauhaan nauttimaan kiireettömistä aamuista ja (toivottavasti) lumivalkoisista maisemista. Kiitos kaikki rakkaat asiakkaat tästä vuodesta ja nähdään viimeistään tammikuussa Straussin merkeissä! Hyvää joulua ihan kaikille, toivottaa Heidi

Lue lisää »

Oikeita uutisia, kiitos.

Taas eilen oli asuntomarkkinoiden hiljentyminen yhtenä Kymppiuutisten pääotsikoista. Kuinka ”myyntiajat ovat pidenneet” ja ”eurokriisi vaikuttaa pääkaupunkiseudun asuntomyyntiin”. En voi tätä ihan suoraan allekirjoittaa ja hieman alkaa ärsyttämäänkin tuo jatkuva epävarmuuden lietsominen. Sunnuntaina minulla oli kaksi ensiesittelyä ja molemmista asunnoista tuli näyttöjen jälkeen ostotarjoukset. Se, johtavatko ne kauppaan, jää nähtäväksi neuvottelujen jälkeen mutta ei tämä nyt […]

Lue lisää »

Hyvää Huomenta!

Kaksi vuotta on ehtinyt kulua siitä, kun kisasin Diili-ohjelmassa. Eilen aamulla muisteltiin menneitä, kun piipahdin vieraana Maikkarin Huomenta Suomessa keskustelemassa elämästä Diilin jälkeen. Kyllä on hyvä nyt katsoa taaksepäin. Kuten haastattelussakin mainitsin, en ilman sitä kisaa olisi varmaankaan päätynyt myymään asuntoja. En vielä kaksi vuotta sitten tiennyt, mikä minusta tulee isona. Ja nyt asiasta ei […]

Lue lisää »

Myyntiä ja paljon muuta

Useimmat mieltävät, että kiinteistönvälitys on ainoastaan asuntojen myymistä ja siksi on mahtavaa, että asiakkaita pystyy ilahduttamaan lisäpalveluilla, jotka kuuluvat aina automaattisesti välityspalveluuni. Moni asiakkaani on kertonut minulle asuntotoiveistaan (jotka usein ovat aika tarkkojakin) ja minä toimin heidän silminään ja korvinaan toimistomme sisällä. Näinkin isoon toimistoon, mitä meilläkin on, tulee päivittäin paljon uusia kohteita myyntiin. Minä […]

Lue lisää »