Think big!

Kuulen aika usein, että olen suhteellisen nopea liikkeissäni. Ja nyt kun taas katson muutamaa työviikkoani taaksepäin niin tunnustettavahan se on, että kun innostun, niin päätökset tehdään salamana. Luotan intuitiooni ja koska se ei ole minua vielä kovin usein pettänyt, niin annan sen virran viedä.

Kiinteistönvälitysalan markkinointi on haasteellinen taitolaji ja välillä tuntuu, että sitten internetin tulon ei mitään mullistavaa ole enää keksitty eikä tehty.
En suostu tyytymään siihen vaan pienet aivoni tekevät pientä raksutusta koko ajan keksiäkseen jotain uutta ja erilaista. Kovasti saan soittoja erilaisilta sisällöntuottajilta mutta en ole oikein niihin syttynyt. Puhelinmyyjistä voisin muuten puhua pitkään 😉 Viime viikolla tuli kuitenkin soitto, joka herätti heti mielenkiintoni: ”Miltä kuulostaisi isot näyttöruudut keskustan ytimestä?”

Ja tässä ollaan, taas aivan uuden markkinointitavan pioneerina! Yksi keskustan näkyvimmistä paikoista on varattu myytäville kohteillemme aina viikko kerrallaan ja aina uusilla ”Viikon Vinkeillä”. Asunnot näyttävät varsinkin illan hämärässä upeilta ja sijainti ei todellakaan voisi olla parempi kuin Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulma.

Kaiken markkinointimme tavoitteena on löytää asunnoillemme ostaja. Sloganimme on ”Tehokasta ja luotettavaa kiinteistönvälitystä” ja nyt nämä Times Square-screenit osuvat suoraan tuohon Tehokkuus-osastoon. Me todella teemme kaikkemme ostajan löytämiseksi ja haluamme olla toimeksiantajamme luottamuksen arvoisia.
TERVETULOA ASIAKKAAKSEMME!
maison-luumi-street-advert-44 maison-luumi-street-advert-9