”Tuleeko paljon sellaisia koteja vastaan, joissa haluaisit itse asua?” Tätä kysytään minulta todella usein. Totuuden nimessä on sanottava, että tulee mutta se tunne menee onneksi nopeasti ohi. Yksi työni isoja plussapuolia on se, että näen joka viikko useita ihania ja erilaisia koteja. Niihin ei kuitenkaan voi rakastua itse liikaa vaan on keskityttävä myyntiin, yritettävä löytää jokaisen kodin sielu ja mietittävä, millainen voisi olla talon uusi asukas.
Yksi poikkeus kohteissani on ja se on Fiskarsissa sijaitseva piilopirtti. Pistin taas loton vetämään tänään ja jos sieltä tulisi pääpotti, niin ostaisin tuon paikan itselleni. Talo sijaitsee viimeisessä niemenkärjessä puhtaan (juomakelpoisen!) Määrjärven rannalla ja seistessäni siellä kallion harjalla tunnen olevani kirjaimellisesti paratiisissa. Sellaista tunnelmaa ja rauhaa ei ole missään. Poikkeuksellista tästä tekee sen, että minä en ole missään nimessä mikään mökki-ihminen. Ystävät tietävät hyvin, että minua on turha pyytää mukaan viikonlopun viettoon, jos perillä odottaa hyttysiä tai ulkovessa. Sanomattakin on selvää, ettei Fiskarsissa ole kumpaakaan. Näen vain sieluni silmin, kuinka viettäisimme siellä ystävien ja perheen kesken unohtumattomia kesälomia ja joulupäivällisiä.
Eikös sitä sanota, että jos oikein kovasti jotain toivoo, niin sen myös saa?