Tämä kevät meni sekunnissa. En ole koskaan urani aikana ollut vielä näin kiireinen ja samaa voin aidosti sanoa koko tiimistäni. Viime keväänä tähän samaan aikaan elimme oman toimiston ensimmäistä kevättä ja melkein saavutimme todella korkealle asetetun tavoitteemme. Silloin onnittelimme itseämme, sillä tulos oli kova ja tiesimme tehneemme kovasti töitä sen eteen.
Tälle vuodelle nostin tavoitetta aika rohkeasti, olinhan kuitenkin ottanut tiimiimme yhden henkilön lisää ja toimistolla oli kokonainen vuosi (!) takana. Mutta MIKÄÄN ei pystynyt valmistamaan minua toteutuneeseen tulokseen.
Näitä lukuja ei pysty hakkaamaan mikään välitysliike tällä hetkellä, siitä olen aivan varma. Kiinteistönvälitysalan keskusliiton mukaan asuntokauppojen määrä kasvoi yhden prosentin verran viime vuodesta. Se on positiivinen uutinen; onhan taantumauutisia jo kuultu ihan riittämiin. Mutta mitä teki Maison Luumi? Kasvatimme liikevaihtoamme huikeat 123% yli viime vuoden. Siis oikeasti 123%!!! Ei mikään ihme, että oli kiire… Ja kun sanon, että tavoitteemme oli kova, niin senkin ylitimme peräti 68%. Aivan käsittämättömän huikeaa kaikella mittakaavalla. Sehän tarkoittaa ilmeisesti sitä, että koko Suomen yhden prosentin kasvu tuli meiltä, eikö? Just kidding 😉
Olen äärettömän kiitollinen siitä, että tapamme tehdä välitystyötä on otettu vastaan näin suurella mittakaavalla. Meihin luotetaan ja meitä suositellaan eteenpäin. Tästä syystä saamme joka viikko myytäväksemme kauniita koteja, joiden kanssa on ilo työskennellä.
Kehitämme myös koko ajan toimintaamme ja tänä keväänä Maison Luumi on ensimmäisenä Suomessa startannut uuden yhteistyöhankkeen, millä haluamme vahvistaa välittäjien keskinäistä toimintaa. Kutsumme kollegat muista toimistoista brunssille tutustumaan meillä myynnissä oleviin arvokohteisiin, jotta heidän on helpompi tarjota niitä omille asiakkailleen. Avoimempaa ja asiakkaittemme edun mukaista kiinteistönvälitystä -se on toimintatavoitteemme! Vielä on valitettavasti monia välittäjiä, jotka eivät halua tehdä yhteistyötä mutta uskon vahvasti, että se on oikea suunta ja haluan ehdottomasti olla suunnannäyttäjä tällä saralla.
Nyt kun katson näitä blogijuttujen kuvia, niin ihan naurattaa, koska useassa kuvassa meillä on lasit kädessä. Totuuden nimissä ainoat kuohuvat on ehditty porukalla kilistelemään ainoastaan välittäjäbrunsseilla. Jos tätä työtä meinaa tosissaan tehdä, niin ei sitä aikaa ole useinkaan hengähtää pitkään. Kaiken liikenevän ajan työstän pienessä päässäni suunnitelmia jatkosta ja siitä, miten voimme tulevaisuudessakin kehittyä. Haluan olla jatkossakin jokaisen asiakkaamme luottamuksen arvoinen. Sille kilistän tänään!