Vuoden 2015 ensimmäisen blogin voisi aloittaa aika kliseisesti: Elämme jännittäviä aikoja. Sillä niin todellakin on -ainakin täällä päässä, sillä tästä tammikuusta starttaa kokonaan uusi aikakausi ja Maison Luumin todellinen elämä.
Oma toimistoni on vihdoinkin avattu Espoon Tapiolaan, osoitteeseen Länsituulentie 10, 7.krs. Sijaitsemme aivan Tapiolan sydämessä, Stockmannia vastapäätä, ja meidät on helppo löytää siitä Akateemisen ja Nordean välistä A-rapusta. Olemme Lindan ja Marin kanssa nyt huhkineet viimeiset viikot erilaisten paperitöiden, sopimusten ja tietokoneiden kimpussa. Taustalla ovat huseeranneet tavarantoimittajat, it-tuki, remppamies, koodaaja, huoltomies ja ad; kaikilla tavoitteena saada toiminta starttaamaan 7.1.2015. Ja tässä me nyt olemme!
Vähän taas taustoja: perustin Maison Luumin jo vuonna 2012 ja toimin sen myötä vuosia menestyksekkäästi Huom-ketjun ykkösvälittäjänä.
Ajatus omasta toimistosta oli hautunut jo pitkään mutta vielä ei ollut tullut mitään sellaista ”potkua”, mikä olisi käynnistänyt prosessin. Menneen vuoden aikana ketjusta lähti iso rypäs suosikkikollegoitani kahteenkin uuteen välitystoimistoon mutta en vieläkään nähnyt omaa tulevaisuuttani niissä. Odottelin kai jotain merkkiä ilmestyväksi.
Sitten niitä merkkejä alkoi tulla. Tai sitten silmäni avautuivat, sillä mielestäni alkoi tapahtua asioita, joita en voinut enää sivuuttaa olankohautuksella. Näiden tapahtumien jälkeen eteeni johdatettiin yllättäen pari ns. bisnesenkeliä, joista toinen kirjaimellisesti talutti minut uuteen toimistooni ja toinen räätälöi minulle sinne kaiken tarvittavan. Uusi ad annettiin myös kuin tarjottimella, siitä syntynyt yhteistyö sujui kuin tanssi ja Maison Luumi alkoi rakentumaan.
Viimeinen merkki tuli Linda Lampeniukselta (!). Kaiken siirtohässäkän keskellä kuulin televisiosta aivan pienen pätkän hänen haastatteluaan ja siinä hän sanoi näin: ”He voivat viedä rahani mutta eivät voi viedä lahjakkuuttani.” Ja sen jälkeen olen nukkunut yöni tosi hyvin 🙂
On ollut tosi hyödyllistä miettiä tavoitetta oman toimiston toiminnalle. Suomi on täynnä kiinteistönvälitystoimistoja, jotka on kaikki perustettu (toivottavasti) sillä perusajatuksella, että alalle voidaan tuoda jotain uutta ja parempaa. Omalla kohdallani lähes kaikki asiakkaat päätyvät luokseni suositusten kautta ja luettuani taas saamiani ihania palautteita oli suunta selvä: Maison Luumin tavoitteena on muuttaa ihmisten käsitys kiinteistönvälittäjistä -vaikka yksi asuntokauppa kerrallaan. Toinen tavoite päätyi englanniksi LinkedIn-sivuilleni: There is a buyer to every single apartment and it is our job to find that one person. Pidämme siis asiat yksinkertaisina ja tavoitteet kirkkaana mielessä. Ja koska meillä on sydämen lisäksi käytössä ammattitaitomme, niin uskon vahvasti, että Maison Luumille on paikkansa.
Tervetuloa asiakkaaksemme, lupaamme olla luottamuksenne arvoisia.