Maison Luumi täyttää tänään kuukauden. Wau.
Tämän juhlapäivän yhteyteen osui myös vuoden ensimmäinen asiakasilta, joka on perinteisesti samalla joululahja aikaisempien vuosien asiakkailleni.
Tänä vuonna olin taas varannut yksityisnäytöksen Tennispalatsiin, minne kokoonnuimme yhdessä katsomaan kevään suomalaista uutuuselokuvaa ”Viikossa aikuiseksi”.
Sali oli tupaten täynnä ja tunnelma korkealla. Olipa mahtavaa nähdä vanhoja asiakkaita ja kuulla kuulumisia! Moni sanoi käyvänsä elokuvissa vain kerran vuodessa ja vain juuri tässä minun tapahtumassani. Tästäkin syystä pidän tästä traditiosta tiukasti kiinni ja koska väkimäärä kasvaa koko ajan niin ensi vuonna tulemme tarvitsemaan isomman salin.
Kiitos kaikille mukana olleille; minä ainakin sain iloisesta elokuvasta energiaa alkavaan kevääseen ja toivottavasti tekin!
Lisää energiaa saa tunnetusti myös nauramisesta ja siksi on pakko jakaa teillekin kaupungilta kuultua:
Kovin moni tuntuu käyttävän aikaansa siihen, että arvuuttelee mielessään, miten minulla voi oikeasti olla mahdollisuuksia laittaa oma toimisto pystyyn. Olen kuullut aivan mahtavia huhuja ketjusta lähtöni syistä ja varsinkin siitä, miten pyöritän uutta toimistoa.
Tässä kaksi parasta:
1) Minulla on kuulemma joku sponsori (mies), joka maksaa kaikki kuluni ja minä saan ”harrastaa” kiinteistönvälitystä ilman rahahuolia. Vastaus tähän: Hakemuksia otetaan vastaan.
2) Minun ei tarvitse kuulemma maksaa toimistostani mitään vuokraa vaan kuittaan maksun ns. luonnossa. Vastaus tähän: Merimieseläkekassa ei uskoakseni edelleenkään harjoita tällaista vuokratoimintaa.
Ihan huippua! Ollaan tyttöjen kanssa saatu näistä kahvihetkien parhaat naurut. Kyllä se vaan kuulkaa on niin, että makeimmat juorut tuntuvat syntyvän niiden joukossa, jotka eivät minua tunne. Ne jotka tuntevat ja tietävät, miten pilkuntarkka olen bisneksessäni, eivät voi muuta kuin pyöritellä päätään sille, miten hanakasti ihmiset ovat valmiita levittämään näitä tarinoita. Hei oikeasti: vuokranmaksu luonnossa??
Joku on joskus sanonut, että ihan sama mitä puhutaan, kunhan puhutaan. Onneksi kuitenkin eniten puhutaan siitä, kuinka hyvä olen työssäni. Pikku vinkki uteliaille: se on se ainoa syy, miksi pystyin laittamaan oman toimiston pystyyn. As simple as that.