Kiitollisuutta ilmassa

Kovin hämmentynein mielin olen tämän kohta jo lopuillaan olevan syksysesongin jälkeen. Kuukausien ajan on joka viikko saanut kuulla eri medioista, kuinka asuntokauppa laahaa ja kauppa ei käy. Kiinteistönvälittäjät joutuvat siirtymään toisiin hommiin ja toimistot sulkevat oviaan. Tilastot näyttävät, ettei yli kymmeneen vuoteen ole tehty niin vähän asuntokauppaa kuin esimerkiksi viime kesänä.

Olen nyt päättänyt, etten kuuntele enää uutisia. Kauppa käy, kiire on ja asunnot vaihtavat omistajaa. Enemmän kuin koskaan ennen. Oikeasti.

Kaikesta päätellen teen aidosti jotain todella oikein, kyseessä ei nimittäin enää näin monen vuoden jälkeen ole kyse pelkästä tuurista. Olkoon se sitten sinnikkyys, ahkeruus tai palvelualttius -kaikessa on pohjimmiltaan kuitenkin kyse siitä, että on oikeassa ammatissa. Ja sitä minä olen, 100% varmuudella. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan tehdä rakastamaani työtä ja että asiakkaat luottavat minuun niin paljon, että antavat minulle vastuun kotinsa myynnistä.

Blogikuva on huoneeni seinällä olevasta taulusta -paremmin sitä ei voisi sanoa.