Olipahan hyytävän kylmä viikonloppu.
Pakkasta uhmaten menimme kuitenkin stadikalle työporukalla seuraamaan Talviklassikkoa. Etukäteen tuntui, että usean tunnin ulkona oleskelu ei tule onnistumaan mutta toisin kävi ja meillä oli todella hauska päivä! Viisi kerrastoa vaatetta, sopiva määrä sisäistä lämmikettä ja HIFK:in cheerleadereitten ohjaama taukoliikunta teki tehtävänsä eikä pakkanen tuntunut missään. Niin ja oikea joukkue voitti 😉
Sunnuntaina näyttöjen jälkeen oli äänestyksen ja vaalivalvojaisten vuoro. Täytyy sanoa, että olen tosi ylpeä meistä suomalaisista, koska finaalikaksikko oli juuri tämä. Maamme on taas askeleen verran avarakatseisempi kuin ennen. Kiitos Sauli ja Pekka.