Rakastan muotinäytöksiä. Ja nimenomaan juuri sitä täydellistä hetkeä, kun musiikki alkaa soimaan, yleisö hiljenee ja lavalle tulee nuoria, kauniita ihmisiä toinen toistaan näyttävämmissä ratkaisuissa (joita myös muodiksi kutsutaan). Silmien edessä vilisee erilaisia tyylejä ja etenkin erilaisia kävelytyylejä; ts. ihan mahtavaa viihdettä, mitä ei tarvitse ajatella yhtään syvällisemmin.
Noin kuukausi sitten sain soiton yhdeltä Suomen mallimaailman gurulta, Birgitta ”Bisse” Öunapilta, joka lähestyi minua hyväntekeväisyyden nimissä. Hän oli lähtenyt kokoamaan mittavaa muotinäytöstä, jonka tuotot menisivät samalle Pääkaupungin Turvakoti ry:lle, jota tuen kuukausittain. Sieltä oli ehdotettu, että josko Luumi osallistuisi myös. Yritin kuulostaa tyyneltä, kun juttelimme asiasta, vaikka mieleni teki kirkua ”Jesssss, lavalleeeeeee!” Eli vastasin kutsuun myönteisesti 😉
Näytös järjestettiin aivan Helsingin keskustassa, Teatteri Forumin tunnelmallisessa salissa. Mukana oli sankka joukko upeita, tunnettuja naisia, jotka olivat kaikki mukana talkoohengessä. Leena Harkimo, Jaana Puupponen, Helena Lindgren, Leena Sarvi ja kaikkien yllätykseksi myös taiteilija Miina Äkkijyrkkä, jota ei yleensä näytöslavoilla nähdä. Tämän lisäksi näytöstä kaunistivat myös useat ammattimallit ja missit. Hyvä kokoonpano siis.
Arvostukseni catwalkilla kävelyyn nousi tämän kokemuksen myötä aivan uusiin sfääreihin. En ollut tajunnutkaan, että hommassa on ihan omat lainalaisuutensa ihan samalla tavalla kuin missä muussakin taiteenlajissa. Onneksi minua ohjasi ihana Bisse, jonka napakassa opastuksessa opin pian pyörähtämään oikeaan suuntaan ja kävelemään lavan oikeassa laidassa. Tai keskellä. Tai siis yleensäkin aina oikeassa kohdassa riippuen siitä, montako henkilöä oli lavalla.
Vaatteiden vaihto olikin sitten ihan toinen juttu. Jestas, miten kiire siellä takana on! Kenraaliharjoituksissa kuulin, kuinka minua spiikataan sisään ja siellä minä vielä vedin housuja jalkaan pukuhuoneessa. Bisse vaan naureskeli, että ”tämän takia meillä on kenraaliharjoitukset”.
Takahuoneessa (tai siis bäkkärillä, kuten me mallit sitä kutsutaan) oli mieletön tunnelma. Meikkaajat, kampaajat, pukijat ja mallit -kaikki hyvä pilke silmäkulmassa. Sarven Leenan kanssa sovittiinkin, että jos joskus meiltä jommalta kummalta vanhemmiten huumori loppuisi, saisi toinen hoitaa toiselle napin otsaan. Ihana nainen.
Kaksi näytöstä vedettiin kunnialla ja minä jopa ehdin jokaiseen sisääntuloon ajoissa. Tämä mekko oli päälläni finaalissa ja se istui päälleni niin hyvin, että päätyi melkein ostoskärryyn. En kuitenkaan ihan heti keksinyt sille näillä kilometreilla käyttötarkoitusta, joten kaihoisin katsein jätin sen rekkiin.
Kaikin puolin siis virkistävä päivä perinteisen kiinteistönvälityksen keskellä. Ja mikä tärkeintä, Pääkaupungin Turvakoti sai huomiota ja toivottavasti uusia tukijoita. Olen todella ylpeä, että saan olla tässä tukitoiminnassa mukana ja että pystyn edelleen taantumasta huolimatta auttamaan heitä joka kuukausi. Hyväntekeväisyys on erittäin tärkeätä aina ja jos kukaan haluaa lähteä mukaan tukemaan Turvakotia niin kauttani saa tästä lisätietoa.
p.s. Meinasin tukehtua, kun Miina kysyi kaiken hässäkän keskellä :”Sopiiko, jos otan selfien?” Priceless.
