”Loistavaa työtä. Sinä ja tiimisi olette todella hyviä!”
”Hienoa työtä Heidi! Anna Lindalle extrabonus :)”
Vuoden 2018 ensimmäiset spontaanit asiakaspalautteet. Wau… Se tunne, kun asiakkaat ymmärtävät mistä Maison Luumissa on oikein kyse. Moni saattaa helpostikin ajatella, että meillä toimitaan kuten muuallakin: välittäjä tekee yksin parhaansa ja yrittää saada taitonsa ja aikansa riittämään jokaiselle tasapuolisesti.
No mistä kehut nyt tulivat? Minä tein oman osuuteni: arvioin talon hinnan, tein myyntisopimuksen ja pyysin myyjää viemään kaiken ylimääräisen tavaran autotalliin. Tiina pystytti oman ”tehtaansa” ja keräsi aivan kaiken taloon, tonttiin ja rakentamiseen liittyvän tiedon yhteen huikeaan tietopakettiin. Linda toteutti myyntiä varten fantastisen stailauksen ja otti Olivierin kanssa todella mahtavat kuvat. Mari teki hienon 12-sivuisen väriesitteen ja suunnitteli lehti-ilmoituksen. Kaiken ollessa valmista tein myyntitekstin ja painoimme enteriä. Kahden päivän kuluttua olin Lindan kanssa ensiesittelyssä, minne tuli 25 perhettä ja talo myytiin täyteen hintaan, pam! Täydellistä ja saumatonta yhteistyötä eikä mistään työvaiheesta tingitty milliäkään. Uskallan jälleen väittää, ettei kukaan yksittäinen välittäjä kykene samaan enkä kykenisi minäkään yksin.
Vuosien myötä yhteen hiotut työtavat ovat kiinteistönvälityksessä jotain aivan poikkeuksellista. Millään muulla alalla eivät työntekijät vaihda työpaikkaa niin usein kuin välittäjät tekevät; firman värit vaan vaihtuvat lennossa. Taas opetellaan uusia toimintatapoja ja yrityskulttuuria, kun tässä työssä pitäisi kuitenkin pystyä keskittymään olennaiseen eli oman tekemisensä kehittämiseen.
Päivän Kauppalehti myös kertoo, että Suomessa oli vuoden 2017 lopussa lähes sata asunnonvälittäjää vähemmän kuin vain puoli vuotta aiemmin. Mielestäni tämä on aivan luonnollista, sillä asiakkaatkin ymmärtävät nykyään paremmin vastuupuolta ja valitsevat siksi kumppanikseen välittäjän, joka oikeasti tietää mitä tekee. Pelkät myyntitaidot eivät enää riitä ja nopean tilin tavoittelijat putoavat luontaisesti pois.
Yksi isohkon ketjun pomoista oli sanonut tässä yhtenä päivänä käytäväkeskustelussa, että välittäjistä ei ole nykyään mihinkään ja että yritys tarvitsee vaan hyvän juristin. Minä sanon tuohon, että paskapuhetta.
At the end of the day it’s all about people.