This is us

Sain tilaisuuden kertoa Maison Luumista yrittäjyydestä kirjoittavalle toimittajalle ja meillä oli mahtava sessio yhdessä. Haastattelu oli osa Espoon Yrittäjien tukemaa toimintaa ja juttu julkaistiin tänään Länsiväylä-lehdessä.

Juttu antoi minulle hyvän syyn peilata tätä päivää siihen, kun viisi vuotta sitten starttasimme. Toimittaja kyseli hyviä kysymyksiä ja pääsin niiden kautta kunnolla ruotimaan toimintamme arvoja ja vahvuuksia. Koska kyllähän minä ne ”tiedän” mutta näkeekö ulkopuolinen tämän samalla tavalla?

Me olemme olemassa asiakasta varten. Minun on kovin vaikea peukuttaa egokeskeisen kiinteistönvälityksen puolesta. En ymmärrä sitä, että somessa välittäjät esittelevät kellojaan ja autojaan mutta onneksi saan itse valita, ketä seuraan Instassa. Problem solved.

Peukutan laadun puolesta. Toimittajan kanssa jutellessa pääsin oikein kunnolla vauhtiin ja haastattelun lopussa oli hänkin aivan liekeissä toiminnastamme. Uskon edelleen vahvasti, että tulevaisuutta ajatellen olemme vastuullisella toiminnallamme oikealla tiellä. Asiakkaamme ovat hyvissä käsissä nyt ja jatkossakin.

Koko jutun pääsee lukemaan myös netissä Länsiväylän näköislehden kautta.
Ihanaa syksyä kaikille ja nähdään näytöillä!

Pikkupikku askelin

Vanha sananlasku ”Sinnikkyys palkitaan” piti taas kutinsa. Olen yli vuoden ajan itsepintaisesti järjestänyt kollegoilleni tilaisuuksia tulla tutustumaan meille myyntiin tulleisiin arvokohteisiin ja vihdoinkin myös media kiinnostui tästä.

Viime viikolla starttasimme myynnin Helsingin Kaivopuistossa hienossa arvoasunnossa ja välittäjäbrunssille saapui peräti kahdeksan välittäjää eri pääkaupunkiseudun toimistoista. Iloksemme myös Iltalehden toimittaja ehti paikalle ja sain tilaisuuden kertoa enemmän konseptistamme.

Tässä linkki itse juttuun:
Heidi Luumi toi Suomeen uuden tavan välittää arvoasuntoja

Arvoasunnot edustavat portfoliossamme pientä osuutta mutta otamme niiden myynnin ja markkinoinnin aivan yhtä vakavasti kuin kaiken muunkin. Suomessa ei vuodessa myydä kovinkaan montaa yli miljoonan euron kotia eli myyntiajat voivat olla kovinkin pitkät. Siksi on hyvä ottaa kaikki keinot käyttöön ja yksi näistä keinoista on kehittää yhteismyyntiä yli toimistorajojen. Isompien ketjujen välittäjät eivät kuulemma vielä ”saa” tulla brunsseillemme mutta ehkä tämäkin tulee jonain päivänä muuttumaan. Kuten sanottu, pikkupikku askelin…

Lisätty 20.7.: kyseinen asunto myytiin viidessä viikossa, tällä kertaa kuitenkin ihan omin avuin. Hieno sulka hattuun!