Viime viikon keskiviikkona kaikki pääkaupunkiseudun Huom!-välittäjät kokoontuivat perinteiselle bisneslounaalle. Ruokailun yhteydessä juhlitaan aina edellisen vuoden onnistumisia ja samalla kurkataan hieman tulevaan. Tänä vuonna lounas järjestettiin Kalastajatorpan isossa salissa, joka oli täpösen täynnä iloisia välittäjiä. Toimitusjohtajamme alkupuheessa sivuttiinkin sitä, että pian alkaa olla vaikeaa löytää meille tarpeeksi isoa tilaa, sillä porukkamme kasvaa tasaista vauhtia.
Ennen jälkiruokaa alkoi tunnustusten jako ja moni kävi pokkaamassa diplomin hyvin tehdystä työstä. Jännittävimpään osuuteen päästiin, kun alettiin lähestyä kohti kärkeä ja vuoden kovimpia tuloksia. Haastavasta markkinasta huolimatta moni oli ylittänyt itsensä ja onnistunut erittäin hienosti. Nämä välittäjät pääsivät 100% klubiin, jonne pääseminen vaatii jo huomattavasti enemmän kauppaa. Tässä top 10 (kuvasta puuttuu Anna ja Pasi).
Arvatkaa, meinasiko sydän pakahtua, kun nimeni mainittiin viimeisenä eli parhaana eli KOKO PORUKAN YKKÖSENÄ? Tällaiselle älyttömälle kilpailuluonteelle ei mikään ole palkitsevampaa kuin se, että kipuaa korkeimmalle pallille tällaisessa porukassa!! Juhlatunnelmaa lisäsi vielä se, ettei ykköspaikka tullut millään taantumatuloksella vaan tein oikeasti melkein tuplaten asuntokauppaa edelliseen vuoteen verrattuna. Siinä voi oikeasti sanoa, että on tehnyt paljon oikein.
Yksi parhaimpia asioita oli ehdottomasti assarin palkkaus, sillä ilman Lindaa ei tähän olisi päästy. Lindan apu mahdollistaa sen, että voin olla kentällä asiakkaiden kanssa mahdollisimman paljon ja keskittyä siihen, minkä osaan parhaiten.
Eli saanko esitellä: vuoden 2013 koko ketjun paras myyntitiimi. Tällä naisenergialla mennään kohti uusia haasteita ja myydään tänä vuonna enemmän asuntoja kuin koskaan. Kiitos vanhat asiakkaani menneestä vuodesta ja uusille tervetuloa voittajaporukkaan!