25.3 m² kerrostalo 1h+avok — 182 000 €
Castréninkatu 28
Ihastuttava ylimmän kerroksen koti rauhalliselta Castréninkadulta. Valloittava yksiö, joka sopii kodiksi aikuiseen makuun, opiskelijan tarpeisiin tai erinomaiseksi sijoitukseksi.
Avara ja selkeä pohjaratkaisu, jossa kaikelle on paikkansa. Olohuone ja avokeittiö muodostavat ilmavan, yhtenäisen ja viihtyisän kokonaisuuden. Tilassa on huomioitu myös paikka isommallekin sängylle. Huikeat avarat ja esteettömät näkymät puistikkoon sekä Kallion kirkolle tekevät tästä kodista poikkeuksellisen viehättävän.
Erillinen kylpyhuone ja WC tekevät asunnosta todellisen arjen toimijan. Kodin tavarat löytävät paikkansa nostalgisissa alkuperäisissä komeroissa sekä huoneistokohtaisessa vinttikomerossa. Osakkaiden käytössä ovat myös pesutupa ja kuivausullakko. Myös viisi autohallipaikkaa jonotusperiaatteella on mainitsemisen arvoinen etu.
Vuonna 1932 valmistuneesta arvostetusta taloyhtiöstä on pidetty asianmukaisesti huolta. Taloyhtiössä on käynnistetty LVIS-hankesuunnittelu, ja toteutuksen aloitus on aikaisintaan vuonna 2027. Tulevalla omistajalla on vielä hyvä mahdollisuus vaikuttaa märkätilojen materiaaleihin ja toteutukseen hankkeen edetessä.
Sijainti on juuri sitä, mistä Kalliossa haaveillaan. Torkkelinmäen tunnelmallinen miljöö, Kallion ja Hakaniemen palvelut, kahvilat, ravintolat sekä merenrannan ulkoilureitit ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Erinomaisten liikenneyhteyksien ansiosta liikkuminen on sujuvaa joka suuntaan.
Tässä on tilaisuutesi hankkia kiva koti ihanasta talosta!
Soita ja sovi oma esittelysi, järjestämme vain yksityisesittelyitä!
Myyntiä hoitaa LINDA SJÖBERG LKV 045-238 3993, linda@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi
Asuntoportaalien tiedot ovat rajalliset. Tilaa virallinen myyntiesite välittäjältä.
Hyvän välitystavan mukaisesti toimitamme myyntikohteidemme asiakirjat vasta katselmuksen jälkeen ostotarjousta harkitseville.
Seuraa meitä Instagramissa @maisonluumi @linda_sjoberg_lkv ja saat aina ensimmäisten joukossa tiedon uusista myyntikohteistamme!
Perustiedot |
|
| Sijainti: | Helsinki, Kallio, Torkkelinmäki, Castréninkatu 28 |
| Tyyppi: | kerrostalo |
| Velaton hinta: | 182 000 € |
| Myyntihinta: | 180 782 € |
| Rakentaminen aloitettu: | 1932 |
| Rakennusvuosi: | 1932 |
| Käyttöönottovuosi: | 1932 |
| Kuvaus: | 1h+avok |
| Tilojen kuvaus: | Eteinen |
| Asuinpinta-ala: | 25.3 m² |
| Kokonaispinta-ala: | 25.3 m² |
| Yleiskunto: | hyvä |
| Kerros: | 6 / 6 |
Kustannukset |
|
| Hoitovastike: | 151.8 € |
| Yhtiövastike: | 167.36 € |
| Rahoitusvastike: | 15.56 € |
| Vesimaksu: | € |
| Lisätietoa maksuista: | Hallituksella on valtuudet tarvittaessa jättää perimättä tai periä enintään kahden kuukauden hoitovastiketta vastaava määrä yhtiön taloudellisen tilanteen niin salliessa tai edellyttäessä sekä kerätä enintään kahden kuukauden ylimääräisiä pääomavastikkeita vastaava määrä yllättävien ja ennakoimattomien korkokulujen kattamiseksi.
Käyttösähkö oman kulutuksen/sähkösopimuksen mukaisesti. Varainsiirtovero 1,5 % velattomasta kauppahinnasta. Taloyhtiön osakeluettelo on ennen kaupantekoa siirretty huoneistotietojärjestelmään, ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan. |
Tontti ja kaavoitus |
|
| Tontin omistus: | oma |
| Tontin pinta-ala: | 1537.7 m² |
| Kaavoitustilanne: | |
Kohteen kuvaus |
|
| Kiinteistötunnus: | |
| Näkymät: | Näkymät Castréninkadulle kohti Karhupuistoa ja Kallion kirkkoa. |
| Vesijohto: | |
| Viemäri: | |
| Takka: | |
| Parvekkeen tyyppi: | |
| Parvekkeen suunta: | |
Materiaalit, varusteet ja lämmitys |
|
| Pääasiallinen rakennusmateriaali: | Tiili |
| Kattotyyppi: | harja |
| Kate: | pelti |
| Lämmitysjärjestelmä: | |
Taloyhtiö |
|
| Taloyhtiön nimi: | |
| Isännöinti: | Karhupuiston Isännöinti Oy Isännöitsijä Tuomas Mäkelä toimisto@isannoitsija.org |
| Huolto: | Kiinteistöpalvelu Jokinen Oy |
| Vastuu kiinteistön hoidosta: | Huoltoyhtiö |
| Autotalleja: | 5 |
| Sähköpistokepaikkoja: | |
| Piha-autopaikkoja: | |
| Tilat ja varustelu: | |
| Tehdyt remontit: | 1962 Katto 1967 Putket 1970 Ikkunat 1974 Ovet 1983, 1884, 1991 Julkisivut 1989 Sähkökeskus ja asuntojen nousujohdot ryhmäkeskuksiin uusittu 1990 Hissit kunnostettu 1992 Porrashuoneet maalattu 1993 Asbestityöt 1996 Parvekkeet kunnostettu 2001 Ison sisäpihan julkisivu kunnostettu 2006 Vesikaton maalaus 2012 Pystyviemäreiden painehuuhtelu, Sulanapitokaapelit Castreninkadun puoleisiin räystäs- ja syöksytorviin 2014 IV-hormien nuohous 2015 Sulanapitokaap. sisäpihan ja Alppikadun puol. räystäs- ja syöksytorviin 2016 Hormiryhmien suojakatokset, Jäteastiasuojat, Sisäpihan kaivojen, juurinostojen ja asfalttisaumojen tiivistys, Alppikadun ja Castréninkadun puoleisten ikkunoiden ja ikkunapeltien huoltomaalaus 2017 Viemäreiden painehuuhtelu, Porttikongien ja ison pyöräsuojan maalaus 2018 Hissikorien sisustan uusiminen, B- ja D-portaiden hissien veräjät uusittu, Pohjaviemäreiden osittainen sukitus (rakent sisällä olevat osat) 2019 Hissikuilujen verkkojen, vastapainon ja kuilun pohjan maalaus 2022 Pohjaviemäreiden osittainen sukitus (loput aiemmin uusimatta jääneet), Pesulan rakentaminen 2024 Lämmityskeskuksen uusiminen, A- ja B-portaan alaovien kunnostus, Huoneistojen ovien ja alaovien uusiminen, Lukoston uusiminen, Iloq S5, Valaistuksen parantamista porrashuoneissa, ullakolla, kellarissa ja ulkona |
| Tulevat remontit: | Kunnossapitotarveselvitys vuosille 2026-2030: 2026 Huonokuntoisten märkätilojen kunnostus tarvittaessa, LVIS saneerauksen sekä pihakannen korjauksen hanke- ja toteutussuunnittelu 2027 Pihakannen saneeraus, Lämmitysjärjestelmän tasapainotus, Linjasaneerauksen toteutus 2028-2029 Vesikaton uusiminen |
Keittiö |
|
| Kuvaus: | Jääkaappi pakastinlokerolla (v. 2018), astianpesukone (Bosch v. 2020), uuni ja liesitaso (Upo v. 2020), liesituuletin, mikroaaltouuni, pyykinpesukone (Siemens iSensoric v. 2018). Puutyötaso (uusittu v. 2020, huollettu 2026). |
| Työtasot: | |
Pesutilat |
|
| Kuvaus: | Kompakti ja toimiva kylpyhuone, jossa on suihku. |
| Varusteet: | |
Sauna |
|
| Kuvaus: | |
| Seinämateriaalit: | |
| Lattiamateriaalit: | |
WC:t |
|
| Kuvaus: | Erillinen wc, jossa peilikaappi, allaskaappi, bideesuihku ja pyyhekuivain. |
| Seinämateriaalit: | |
| Lattiamateriaalit: | |
Kodinhoitohuone |
|
| Kuvaus: | |
| Varusteet: | |
Oleskelutilat |
|
| Kuvaus: | Valoisassa huoneessa vaalea lautalattia sekä vaaleaksi maalatut seinä- ja kattopinnat. Suuri ikkuna tuo tilaan runsaasti luonnonvaloa. Huoneeseen yhdistyy avokeittiö, ja tilaa on myös sängylle. |
| Seinämateriaalit: | |
| Lattiamateriaalit: | |
Makuuhuoneet |
|
| Lukumäärä: | |
| Kuvaus: | |
| Seinämateriaalit: | |
| Lattiamateriaalit: | |
Palvelut ja liikenneyhteydet |
|
| Lisätietoja palveluista: | Kallion ja Hakaniemen monipuoliset palvelut ovat aivan lähellä: Ympyrätalon liikkeet, Alepa (n. 220 m), Hakaniemen kauppahalli sekä alueen lukuisat ravintolat ja kahvilat sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä. Merenrannan ulkoilureitit, puistot sekä alueen monipuolinen kulttuuritarjonta täydentävät viihtyisän kaupunkiasumisen puitteet. |
| Päiväkoti: | Alueella useita päiväkoteja, mm. päiväkodot Alppimaja ja Tapio, myös englanninkielinen Pilke Playschool Taikavuori. |
| Koulut: | Alueella useita kouluja, mm. Kallion alakoulu, Aleksis Kiven yläkoulu, Kalasataman peruskoulu, Kruununhaan yläkoulu. |
| Liikenneyhteydet: | Sujuvat liikenneyhteydet: bussi- ja raitiovaunupysäkit lähellä sekä Hakaniemen ja Sörnäisten metroasemat lyhyen kävelymatkan päässä. |
Kohdenumero: 20090335 |
|
Soita ja sovi oma näyttösi.
Myyntiä hoitaa
LINDA SJÖBERG LKV
045 238 3993
linda@maisonluumi.fi
www.maisonluumi.fi























